Katri, Kaija

Matkat

10 asiaa, joissa matkustavat lapset kehittyvät muita etevimmiksi

Julkaistu:

Ajattelitko jättää syyslomamatkan tänä vuonna väliin? Ei ehkä kannattaisi, sillä tutkimusten mukaan matkustaminen kehittää paitsi aikuisia, myös lapsia.
Erilaiset tutkimukset selvittävät aika ajoin, minkälaisia hyötyjä matkustaminen meille tuottaa.

Matkustamisen on todettu muun muassa parantavan eläkeikäisten mielenterveyttä. Transamerica Center For Retirement Studiesin tekemän tutkimuksen mukaan ne eläkkeellä olevat ihmiset, jotka matkustavat, ovat mielenterveydeltään paremmassa kunnossa kuin muut. He saavat muun muassa enemmän asioita aikaiseksi kuin ne, jotka eivät matkustaneet.

Nyt tutkijat ovat selvittäneet, minkälaisia hyötyjä matkailu tuo lapsille.

Lasten matkustamista tukevan järjestön The Voice of Student & Youth Travelin teettämässä Student & Youth Travel Digest -tutkimuksessa selvitettiin muun muassa, minkälaisia sosiaalisia vaikutuksia matkustamisella lapsiin on. Tutkimukseen vastasi 1432 opettajaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vastausten perusteella matkustaminen tuo lapselle monenlaisia hyötyjä. Hyödyt näkyvät, vaikka ei matkustaisi kauas ulkomaille. Myös kotimaan matkailulla oli positiivisia vaikutuksia lapsiin.

10 asiaa, joissa matkustavat lapset kehittyvät muita etevimmiksi:

1. Halu matkustaa enemmän lisääntyi (76 prosentilla).

2. Kasvanut halukkuus tietää, oppia ja tutkia (73 prosentilla).

3. Hyväksyntä muita kulttuureita kohtaan lisääntyi (74 prosenttia).

4. Kokeilivat rohkeammin erilaisia ruokia (70 prosenttia).

5. Itsenäisyys, itsetunto ja itsevarmuus lisääntyivät (69 prosentilla).

6. Älyllinen uteliaisuus kasvoi (69 prosenttia).

7. Suvaitsevaisuus ja hyväksyntä muita kohtaan lisääntyivät (66 prosentilla).

8. Sopeutuvaisuus ja ymmärtäväisyys kasvoivat (66 prosenttia).

9. Ulospäinsuuntautuneisuus kasvoi (51 pronsenttia).

10. Osasivat ilmaista itseään paremmin (51 prosenttia).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaisurheilija kertoi joutuneensa raiskatuksi – tämän takia hän paljasti asian vasta kuusi vuotta myöhemmin

    2. 2

      Venäjän kohukansanedustaja yllättää: ”Talvisota tunnustettava miehityssodaksi – suomalais-ugrilaisia kieliä opetettava Venäjällä”

    3. 3

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    4. 4

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    5. 5

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    6. 6

      Kauhuteoria leviää Argentiinassa – murskaantuiko kadonnut sukellusvene syvänmeren hautaan?

    7. 7

      Kevin Spaceyn tarina: näin nerosta tuli hirviö – rajut ahdistelusyytökset romuttivat koko uran hetkessä

    8. 8

      Suomalaiskuskille upea voitto Abu Dhabin F1-radalla

    9. 9

      Poliisi kaipaa havaintoja koruvarkaasta: Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä?

    10. 10

      HS: Mehiläinen keksi keinon päästä hoitamaan oululaisia verovaroilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    2. 2

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    3. 3

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    4. 4

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    5. 5

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    6. 6

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    7. 7

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    8. 8

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    9. 9

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    10. 10

      Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaisurheilija kertoi joutuneensa raiskatuksi – tämän takia hän paljasti asian vasta kuusi vuotta myöhemmin

    2. 2

      Venäjän kohukansanedustaja yllättää: ”Talvisota tunnustettava miehityssodaksi – suomalais-ugrilaisia kieliä opetettava Venäjällä”

    3. 3

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    4. 4

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    5. 5

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    6. Näytä lisää