Allas-merikylpylä Helsingissä on avattu - Matkat - Ilta-Sanomat

Helsingin keskustassa avattiin upouusi merikylpylä – testasimme, millainen se oikeasti on

Helsingin Katajanokalla avattu Allas Sea Pool on Suomen ensimmäinen kelluva merikylpylä. Se on uusi askel sekä kaupunki- että kylpyläkulttuurissa.

2.9.2016 13:44

PERINTEINEN kylpyläkokemus voi tarkoittaa valkoisia kaakeleita, betonia, höyrysaunaa ja kastuneita muovikasveja. Allas Sea Pool ei ole mitään tällaista.

ISTV kävi testaamassa Helsingin Katajanokalle perjantaina avatun Allas Sea Poolin. Katso artikkelin videolta, miltä merikylpylässä näyttää ja mitä mieltä toimittaja on paikasta.

Helsingin ytimeen avautunut Suomen ensimmäinen merikylpylä on odotettu lisä suomalaiseen kylpylälistaan. Se on ulkona, keskellä kaupunkia ja pienellä mielikuvituksella verrattavissa Itä-Euroopan kansankylpylöihin.

ALUEELLA on kolme allasta, joista erikoisin on 25 metriä pitkä merivesiallas. Vesi tulee merikylpylään puhdistuksen kautta, mutta lämpötila on sama kuin meressä. Kyseessä on siis eräänlainen urbaani avantouintipaikka.

Merikylppylän sisäpihalla järjestetään esimerkiksi konsertteja. Lähes hehtaarin kokoinen alue voi vetää päivässä jopa 10 000 kävijää.

Katajanokan Allas Sea Poolissa on kolme saunaa. Miehille ja naisille on omansa. Kuvan tilaussaunassa aiotaan järjestää esimerkiksi keskustelutilaisuuksia.

Kahdessa muussa altaassa on 27-asteista, lämmitettyä vesijohtovettä. Toinen on matkauimareille ja toinen lapsille. Etenkin 27-asteiset altaat ovat viileässä tuulessa juuri sopivan lämpimiä. Merivesi puolestaan herättää.

Merikylpylän sijainti on kiistatta loistava. Kattoterassille kävellessä Uspenskin katedraali nousee värikkääksi yksityiskohdaksi etuvasemmalla. Meri jää selän taakse, eikä jugend-talojen tarkasteluun tarvitse kiikareita.

ALUEEN merkittävin ristiriita on keskenkeneräisyys. Kahvilarakennus on väliaikainen, ja rakennustyöt ovat vielä näkyvissä eri puolilla aluetta. Keskeneräisyys on omalla tavallaan myös inhimillistä. Paikka on selvästi haluttu auki mahdollisimman nopeasti, mikä on hyvä merkki kansankylpylästä puhuttaessa.

Matkauintialtaaseen lisätään vielä rataköydet. Lämpötila on miellyttävä, 27 astetta.

Onnistunut kylpyläkulttuuri vaatii väistämättä värikästä asiakaskuntaa, joka tekee kokonaisuudesta joko onnistuneen tai epäonnistuneen. Nyt ihmisillä on mahdollisuus nähdä alueen loppusuora suoraan altaista. Allas Sea Poolin 3 500 asiakaspaikkaa, pitkät aukioloajat, monipuolisuus ja sijainti antavat loistavat lähtökohdat monenlaisille onnistumisille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?