Laura

Matkat

Aspenin lentokentällä hämmentävä roskakori – ”Vain kannabikselle”

Julkaistu:

Colorado
Coloradon osavaltiossa Yhdysvalloissa kannabiksen käyttö on laissa sallittua. Tämä näkyy myös Aspenin lentokentällä.
Täysinäisten vesipullojen kuljettaminen turvatarkastuksen läpi on lentokentillä kielletty. Pullot voi usein sujauttaa roskakoriin, joka on jätetty turvatarkastuksen liepeille.

Aspenin lentokentän roskakori on kuitenkin varattu kaikkea muuta kuin vedelle. Roskakorissa on nimittäin teksti ”vain kannabikselle”. Useimmiten lentokenttäroskikseen jätetään marihuanaa sisältäviä juomia, piippuja ja esimerkiksi kannabiskeksejä, Daily Mail kertoo. Kaikkein eniten roskakorista löytyy kuitenkin käyttämättömiä reseptilääkkeitä, jotka sisältävät kannabista.

Instagram-käyttäjä jakoi kuvan Aspenin erikoisesta roskalaatikosta. Voit katsoa kuvan myös täältä!

Roskakorin tarkoituksena on muistuttaa matkailijoita, että marihuanan kuljettaminen osavaltiosta pois voi aiheuttaa ongelmia. Vaikka Coloradossa kannabiksen hallussapito, ostaminen ja käyttäminen on laissa sallittu yli 21-vuotiaille, muissa osavaltioissa Washington D.C:tä ja Oregonia lukuun ottamatta ei näin ole.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    2. 2

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    3. 3

      Harry Harkimon vyö petti kesken puheen Urheilugaalan lavalla! Katso video nolosta tilanteesta

    4. 4

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    5. 5

      Kahta puukotettu kaulaan Tukholman keskustassa

    6. 6

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    7. 7

      Autoklinikka palaa Raisiossa – pelastuslaitos varoittaa voimakkaasta savusta

    8. 8

      Teinipoikia syytetään toisen äitiin ja isäpuoleen kohdistuvan väkivaltarikoksen valmistelusta – tällaiset ovat epäiltyjen taustat

    9. 9

      Iivo Niskanen on Vuoden urheilija!

    10. 10

      Missikaunotar Lotta Näkyvä muutti radikaalisti hiustyyliään – kiekkoilijarakas Kristianilta heti epäröivä kommentti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    4. 4

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    5. 5

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    6. 6

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    7. 7

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

    10. 10

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    8. 8

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    9. 9

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    2. 2

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    3. 3

      Harry Harkimon vyö petti kesken puheen Urheilugaalan lavalla! Katso video nolosta tilanteesta

    4. 4

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    5. 5

      Kahta puukotettu kaulaan Tukholman keskustassa

    6. Näytä lisää