Kolumbialainen Traveler’s buddy -matkailusivustoa ylläpitävä Juan Martinez vieraili kesällä ensimmäistä kertaa Suomessa, ja hehkuttaa nyt sivustollaan Savon olevan todellinen terveysmatkailukohde.
– Satojen pienten saarten ympäröimä Kuopio on maantieteellisesti yksi kiinnostavimmista kohteista koko maailmassa. Sen kauneus vetää vertoja jopa Vietnamissa sijaitsevalle tunnetulle Halonginlahdelle, joka on UNESCOn maailmanperintökohde, Martinez hehkuttaa.
Hänen näkemyksensä onkin, että Pohjois-Savo sopii erityisesti ulkoilma-aktiviteetteja lomallaan halajaville matkailijoille, sillä se on hänen mukaansa oiva kohde nauttia luonnosta ja rauhasta sekä unohtaa hetkeksi älypuhelimen näpräys.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
Martinezin mukaan tekeminen ei lopu Kuopion seudulla, vaikka kysymyksessä ei ole metropoli.
– Suosittelen vuokraamaan polkupyörän ja liikkumaan ympäri kaupunkia. Myös melominen, vaeltaminen ja kiipeily onnistuu kansallispuistoissa. Ulkoilma-aktiviteettien jälkeen voi puolestaan rentoutua saunassa, hän toteaa ja vinkkaa tutustumaan erityisesti Etelä-Konneveden kansallispuistoon.
Maisemien ja luonnon lisäksi Martinez kirjoittaa vaikuttuneensa erityisesti hyvästä puhtaasta lähiruoasta, joka johdattaa hänen mukaansa syvemmälle paikalliseen kulttuuriin. Hän kertoo vierailleensa esimerkiksi Kuopiossa kesäkuussa järjestetyllä Satoa goes Wild -ruokafestivaalilla
– Vain muutamassa päivässä sain kiinni siitä, mistä suomalaisessa ruoassa on kysymys, hän kirjoittaa ja nostaa esimerkeiksi nauttimastaan lähiruoasta muun muassa tuoreet luonnon marjat ja yrtit.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
Martinez lähti kotimaastaan Kolumbiasta vuonna 2009 vain 17-vuotiaana. Siitä saakka hän on asunut muun muassa Saksassa, Intiassa ja Singaporessa. Hän kertoo Traveler’s buddy -sivustollaan, että hänen inspiraationaan on ollut matkustaa mahdollisimman monessa maassa pienellä budjetilla.
Instagramissa nuoren miehen matkoilla on jo liki 18 000 seuraajaa, ja Facaebookinkin puolella Traveler’s buddyllä seuraajia on jo yli 14 000.
Pohjois-Savon mahdollisuuksia ja kuopiolaista ruokaa hehkuttavien kirjoitustensa lisäksi mies on julkaissut Suomessa vierailtuaan myös kymmenen kuvan sarjan Suomen kesästä, joissa nähdään muun muassa kuopiolaista metsä- ja järvimaisemaa.