Matkat

Tällaista on Santiago de Compostelan pyhiinvaellusretki – moni lähtee matkaan kohdatakseen itsensä ja löytääkseen henkiset vahvuutensa

Julkaistu:

pyhiinvaellusretki
Pyhiinvaellusretki Pohjois-Espanjassa ja Portugalissa houkuttaa monia mietiskelijöitä.
Päiväkausia ulkona, luonnossa, kylissä ja kaupungeissa, kävelyä, kävelyä ja kävelyä. Ajatusten juoksutusta, keskittämistä, oman elämän punnitsemista.

– Oman hengityksen kuuntelua, sydämen ja voinnin tarkkailua. Maisemat vaihtuvat ja keskustelut kiertyvät pian elämäntarinoiksi, unien ja kokemusten käsikirjoiksi. Mieleen nousevat niin elämän ihanat kokemukset kuin vaikeat muistot. Tätä kaikkea on aikaa ja lupa käsitellä.


Näin kuvaa helsinkiläinen Anitta Pentinmikko vaellustaan Luoteis-Espanjassa sijaitsevaan Santiago de Compostelaan. Yksi kristillisen maailman tärkeimmistä pyhiinvaelluskohteista ei vedä puoleensa vain synneilleen anteeksiantoa hakevia katolilaisia tai muita kristittyjä, vaan matkaan käy yhä useampi erilaisista henkilökohtaisista syistä. Joku hakee uusia kokemuksia ja elämyksiä, kokeilee jaksamisensa rajoja, moni kaipaa tilaisuutta kohdata itsensä ja löytää henkiset vahvuutensa.

– Kaipasimme jotain karaisevaa ja koskettavaa, ehkä myös jotain uutta ja koukuttavaa, avaa Anitta omia ja matkakumppaninsa vaelluksen syitä.


Oli matkaan lähdön syy mikä tahansa, tie Santiagoon, camino de Santiago, ei ole mikään huviretki. Espanjan puolella kulkeva pisin reitti on 1 600 kilometriä ja suosituimmalla, Ranskan Pyreneiltä lähtevällä reitillä on pituutta 769 kilometriä, mutta ei sitä tarvitse kerralla kävellä. Pyhiinvaelluksen minimipituus on sata kilometriä, ja päivämatkan pituus on yleensä 15–30 kilometriä, riippuen jaksamisesta ja siitä, miten reitillä on yöpymispaikkoja. Matkalla on edettävä joka päivä, sillä majataloissa voi viipyä vain yhden yön kerrallaan. Kovilla ovat erityisesti jalat, ja rinkka selässä tuntuu keräävän lisää kiloja matkan edetessä, vaikka miten olisi yrittänyt pakata niukasti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Vaeltamisessa parasta on se, että ne ovat omat jalat jotka kuljettavat, ja suunta on eteenpäin, kertoo Anitta.

– Maisemat muuttuvat ja koko ajan on odotettavissa jotain uutta ja tuntematonta. Suurinta herkkua on tutustua uusiin ihmisiin. Eri puolilta maailmaa tulevat vaeltajat kulkevat samoja polkuja.


Lupa olla huolehtimatta


SANTIAGON TIE vie kylien ja kaupunkien halki, halki peltojen, metsien ja viinitarhojen, yli vuorten ja virtojen pitkin siltoja, joilla voi olla ikää jo tuhatkunta vuotta. Matkalainen kohtaa muita vaeltajia ja paikallisia asukkaita, uteliaita koiria ja uneliaita kissoja sekä lehmiä, vuohia ja lampaita. Keltaiset nuolet ohjaavat määränpäähän, mutta matkanteko on vähintäänkin yhtä tärkeää kuin perille pääsy.

– Vaelluksen aikana on lupa olla huolehtimatta maailman suurista ongelmista, toteaa Anitta.


Maailman kriisit tulvivat nykyihmisen päälle, ja jokaiselta tunnutaan odotettavan vastuunottoa ja osallistumista ongelmien ratkaisuun, vaikka tavallisen ihmisen vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset.

– Vaeltaja puhdistautuu kaikesta maallisesta hiljentymällä, rauhoittumalla ja karsimalla elämäänsä, sanoo Anitta.

Ensikertalaisena Santiagon vaeltajana Anitta Pentinmikko valitsi Portugalin-reitin, koska se tuntui helpolta, vaihtelevalta ja kiinnostavalta. Myös meren läheisyys ja vaihtelevat maisemat houkuttelivat. Kaupunkisuunnittelijana ja arkkitehtina hän ylistääkin portugalilaisia kaupunkeja.

– Jokainen kaupunki, sen historia ja kaupunkiin tulo sekä sieltä lähteminen ovat tärkeä osa eurooppalaista vaeltamista, ja siksi se poikkeaa perinteisestä suomalaisesta erävaelluksesta.


Myös portugalilaisten ystävällinen ja avulias suhtautuminen vaeltajiin sekä majoituspaikkojen korkea taso saa kiitosta. Erityisesti Portosta lähtevät Portugalin reitit ovatkin kasvattaneet huimasti suosiotaan viime vuosina. Sitä on edesauttanut halpalentoyhtiöiden tarjoamat yhteydet monista Euroopan kaupungeista.

Viime vuonna Santiagoon vei yli 260 000 kulkijan tie; yksin matkaavia, ystävyksiä, pariskuntia, ryhmiä, kokonaisia perheitä kolmessakin polvessa. Ikä ei ole rajoite vaeltamiselle, kunto ja motivaatio ratkaisevat, mutta ennen kaikkea vahva tahto.


Kaipaus takaisin metsiin


VAELLUKSEN päättyessä ja perille päästessä tulee tyhjä olo, kertoo Anitta.

– Hetken haikeus ja kaipaus takaisin metsiin ja vuorille, sinne, missä juuri olit vapaa arjen oravanpyörästä, kulutusyhteiskunnan kilpailusta ja ikuisesta ponnistelusta.

Nyt hän valmistautuu uuteen matkaan syksyllä, tällä kertaa Espanjan pohjoista reittiä pitkin. Miksi?

– Kokemus oli hieno, ja se on itselle myös näytön paikka. Että selviää ja jaksaa, hän sanoo.


Ehkä juuri siksi yhä useampi valitsee viiden tähden rantaloman sijaan camino de Santiagon, syö yksinkertaisen pyhiinvaeltajan illallisen gourmet-aterian sijaan, korvaa trendibaarin cocktailit kyläkuppilan oluella, nukkuu makuusalissa monen tuntemattoman ihmisen seurassa unta, jonka laatua ei tarvitse unilaboratorioissa mittailla, lähtee aamulla taas matkaan, vaeltamaan kohti Santiago de Compostelaa. Edes kerran elämässään. Tai yhä uudestaan.

Vaeltaja kerää pyhiinvaelluspassiinsa leimoja osoittaakseen matkan etenemisen, ja perillä Santiagossa hän saa vaelluksestaan Compostela-todistuksen. Santiago de Compostelan katedraalissa pidetään päivittäin pyhiinvaeltajille tarkoitettu messu.

Vaikka nykyajan vaeltajan apuna on toimiva infrastruktuuri, on vaelluksen periaate yhä sama: matka taittuu kävellen, ratsastaen tai pyöräillen.

Santiagon tie on paljon enemmän kuin matka apostolin haudalle anomaan anteeksiantoa synneille.

Kolme tärkeää symbolia

1. Keltainen nuoli osoittaa tien Santiago de Compostelaan. Seuraamalla niitä ei voi eksyä.

2. Simpukankuori, concha de vieira – pyhiinvaeltajan tunnistaa usein kaulassa, repussa tai kävelysauvassa riippuvasta simpukankuoresta.

3. Keltainen rasti risteyksessä ilmoittaa, että tie ei vie sinne. Olisipa itse elämä yhtä selkeästi opastettu!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt