Aune, Oona

Matkat

Video: Taistelu Silja Symphonyn vatsatautiepidemiaa vastaan jatkuu – ”Ihan koko ajan hölvätään käsidesiä”

Julkaistu: , Päivitetty:

Silja Symphonyn intendentti Jan Wickström kertoo Ilta-Sanomille, että keskiviikkoaamuna todettiin taas yksi tartuntatapaus.
– Ikävä kyllä näin on, yksi matkustaja sairastui, Jan Wickström sanoo.

Jutun videolla kuullaan Silja Symphonyn norovirusepidemian taustoista.

Silja Symphonylla tehtiin jo viime sunnuntaina tehosiivous, johon osallistui yli 400 siivoojaa. Siitäkin huolimatta uusia tartuntoja on ilmennyt. Samanlaisen siivouskäsittelyn laiva saa Helsingissä myös torstaina.

Jos seuraava siivouskierros ei auta, otetaan käyttöön vielä kovempia keinoja.

– Niitä keinoja mietitään sitten yhdessä yhtiön johdon ja viranomaisten kanssa. Tässä vaiheessa sanoisin kuitenkin ison kiitoksen kaikille työhön osallistuneille, Wickström sanoo.

Laivayhtiö ottaa epidemian vakavasti: yleisissä vessoissa on tarjolla käsidesiä ja käsienkuivainten sijasta käytössä on paperisia käsipyyhkeitä. Sinipukuiset siivojat taas putsaavat muun muassa ovenkahvoja, kaiteita ja hissin painikkeita vähän väliä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lisäksi laivan kaiuttimista tulee säännöllisesti kuulutuksia, joissa kehotetaan muistamaan käsien pesu. Ilta-Sanomille suomalaismatkustajat vakuuttivat myös pesseensä käsiään.

Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Satu Murtopuro muistuttikin jo aiemmin, että ainut keinoa suojautua norovirukselta on pestä kädet kunnolla esimerkiksi vessassa käynnin jälkeen.

– Käsien pesu saippualla ja käsien kuivaus. Se on oikeastaan ainut keino puolustautua myös muita tämmöisiä pisaratartuntoja vastaan. Virus leviää esimerkiksi, jos kädet laittaa suuhun ja virus pääsee muutenkin limakalvoille, Murtopuro sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    4. 4

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. 6

      Upeaa, Krista! Pärmäkoskelle uran ensimmäinen voitto maailmancupissa

    7. 7

      Pandat nostavat Ähtärin lippujen hintoja reippaasti – katso vertailu Euroopan pandatarhojen välillä

    8. 8

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    9. 9

      17 kohdan lista: Näillä kysymyksillä ammattilaiset seulovat mahdolliset narsistit muiden joukosta

    10. 10

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    5. 5

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    6. 6

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    7. 7

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    8. 8

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    9. 9

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    10. 10

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    4. 4

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. Näytä lisää