Matkat

Silja Symphonyn risteilymatkustajat alkoivat oksennella – ”Buffet-ruoat on heitetty varotoimenpiteenä pois”

Julkaistu:

Risteily
Tallink Siljan viestintäpäällikön mukaan yleisin vaihtoehto pahoinvointioireille on virus.
Usea Silja Symphony -risteilyaluksella Tukholmasta Helsinkiin matkustanut henkilö on kärsinyt tänä viikonloppuna pahoinvoinnista.

– Muutama ihminen ja muutama miehistön jäsen on tullut ilmoittamaan oireista, Tallink Siljan viestintäpäällikkö Marika Nöjd vahvisti sunnuntai-iltana Ilta-Sanomille.

Lisäksi hänen tiedossaan oli ruotsalaisnuorista koostuvan pelaajaryhmän oireet. Ruotsalaislehti Aftonbladet uutisoi aiemmin verkkosivuillaan, että sairastuneita on kymmeniä ja heidän joukossaan on paljon nuoria salibandyn pelaajia. Ensimmäiset saivat oireita lauantai-iltana lohkovaiheen ottelujen jälkeen, ja sitten he alkoivat oksentaa yksi toisensa perään.

– Heräsimme yöllä siihen, että yksi poika juoksi vessaan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt perille ja oksensi joka puolelle lattiaa. Sitten joku oksensi sänkyyn ja toinen vessaan tai roskapusseihin, ÖSK 00/01 -joukkueen apulaisvalmentaja Mattias Frohm kertoi Aftonbladetille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tämä on todella surullista, koska odotimme innolla pelaamista tämän päivän finaaleissa.

Oireiden syy selviää myöhemmin

Lehden mukaan pelaajat, valmentajat ja vanhemmat epäilivät, että syynä saattaa olla Silja Symphonyn aamiaisbuffet. Nöjd sanoi IS:lle, että oireiden syy selviää myöhemmin.

– Vielä ei tietenkään tiedetä, mikä tämän on aiheuttanut. Yleisin vaihtoehto on joku virus, joka on ollut matkustajissa ja lähtenyt leviämään hanakasti, hän mainitsi.

Nöjdin mukaan esimerkiksi norovirus tarttuu kosketuspinnoista ja leviää helposti vaikkapa juusto-ottimen välityksellä. Ruokamyrkytyksenkään mahdollisuutta ei ole suljettu pois.

Nöjd kuvaili aamiaisbuffet-pöydän antimia ”perushotelliaamiaiseksi”. Laivat olivat viikonloppuna suhteellisen täysiä, ja ruoan volyymit olivat suuret.

– Buffet-ruoat on heitetty varotoimenpiteenä pois, viestintäpäällikkö totesi esimerkkinä yhtiön menettelyistä.

Joukkue otti yhteyttä sairaalaan

Pelaajaryhmällä oireet alkoivat laivasta poistumisen jälkeen, ja he ottivat yhteyttä sairaalaan Helsingissä. Joukkue lähti sunnuntai-iltana laivalla takaisin kohti Tukholmaa.

– Todella ikävää, että heillä on jäänyt pelit pelaamatta – oli syy sitten mikä tahansa, Nöjd harmitteli.

Nöjd alleviivasi hyvän käsihygienian merkitystä. Hänen mukaansa laajat vatsatautitapaukset laivalla ovat erittäin harvinaisia.

– Minun aikanani (4,5 vuoden aikana) ruokamyrkytyksiä ei ole koskaan tapahtunut.

Kello 20.45 Viimeistä lausetta korjattu ruokamyrkytyksiä-sanalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt