Sebastian

Matkat

Tällainen on huviloiden Hanko! Mannerheimin kahvila ja muut houkutukset

Julkaistu:

Matkat
Pitsihuviloita, aurinkorantoja, meriterasseja, yömusiikkia... Pikkukaupunki herää vilkkaaseen sesonkiin juhannuksena. Nyt mahtuu mainiosti.
Aamu koittaa pilvettömänä ja kerään rantasettini asettuakseni mukavaan aamupäivän aurinkohetkeen kaupungin ytimessä avautuvalle Regattarannalle. Sen autius kuitenkin hämmästyttää.

Hangossa on hiekkarantoja kolmisenkymmentä kilometriä, ja kukin hakee omanlaisensa paikan keskustan ulkopuolelta, minua valistetaan.

Ja aivan oikein: päivän aikana näen laudoilla suppaajia ja lapsiperheitä Plagenilla eli Karusellirannalla. Kajakkiväki on sen sijaan kokoontunut eteläpuolen pitkälle Tulliniemen rannalle.

Auringonpalvonnan jälkeen siirryn Puistovuorten luontopolulle, joka kiemurtelee männikköjen lomassa. Rakkauden poluksikin nimetyllä reitillä on upeita meren hiomia kallioita hiidenkirnuineen, avaria näkymiä kohti vanhaa puuhuvilakeskustaa, mutta myös sotien muistomerkkejä.

Hankoniemeä linnoitettiin jo 1600-luvulla, tosin enimmin Puistovuorilla näkee toisen maailmansodan neuvostoajan 1940–1941 tulenjohtobunkkereita ja tykkipihoja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Aivan keskustassa on myös Vartiovuoren kallioinen puisto, jonka laella kohoavasta vesitornista on huikaisevat näkymät yli koko kaupungin.

– Kalliot ja rannat, ne kuuluvat Hankoon. Tämä on luonnossa viihtyvän paratiisi, tiivistää hankolaistunut Nina Leppälä.

PUISTOVUORTEN patikkaretken jälkeen virkistäydyn Neljän Tuulen kahvilan runsaan kakkuvalikoiman äärellä. Tupa tuli kuuluisaksi, kun C. G. E. Mannerheim piti sitä vuosina 1927–1933. Tuosta ajasta muistuttavat enää Mannerheimin kuvat tuvan seinillä, mutta avara terassi on viihtyisä.

Palaan keskikaupungille Appelgrenintietä, jota reunustavat toinen toistaan koristeellisemmat ja hätkähdyttävän kookkaat puuhuvilat. Niitä rakennettiin 1880-luvulta lähtien kylpylävieraille.

Osa on edelleen yksityisomistuksessa, mutta osassa voi majoittua ja joissakin, kuten vuonna 1880 valmistuneessa Villa Tellinnassa, on myös erilaisia taidenäyttelyitä. Niihin voi kurkistaa vapaasti ja saada samalla käsityksen yli sadan vuoden takaisesta huvilakulttuurista.

Kalliot ja rannat, ne kuuluvat Hankoon. Tämä on luonnossa viihtyvän paratiisi.

TUOMISIAKIN olisi hyvä hankkia. Vuorikatu tiivistyy keskustassa sadan metrin kävelykatu- ja ostosparatiisiksi. Sinne siis. Sen varrelta löydän merihenkisiä putiikkeja, kuten Navy Blue Shopin ja Seaside Lifestylen, mutta myös suomalaista muotoilua. Marimekon ja Iittalan tuotteita on kattavasti Design Shop Enidissä.

Pysähdyn Tian Verannan ikkunalle, koska sen vanhat Hanko-julisteet ja kortit ihastuttavat. Pujahdan sisään, ja valitsen tuomiseksi 1930-lukuhenkisen Hanko-aiheisen suomalaisvalmisteisen koivutarjottimen.

– Kauppa on saatava sujumaan kahdeksan viikon kesäsesongin aikana, mutta valttinamme ovat ketjuihin kuulumattomat pikkukaupat sekä henkilökohtainen palvelu, valistaa tyyliputiikkia syksystä 2015 Vuorikadulla luotsannut Tia Vakkuri.

Paikallista käsityötä löytyy parhaiten Regattarannan läheltä Villa Orrmanista, missä on lisänä kahvila ja runsas antikvariaatti. Hanko-aiheisia retrotuotteita on myös kaupungintalon turisti-infossa.

AISTIAKSENI merellisen purjehdustunnelman kiipeän Itäsataman HSF:n funkkispaviljongin kattoterassille. Tiskin takana isännöi komeasti tatuoitu Mikko Nippala.

– Minulla on Suomen hienoin näköala työpaikalta, hän vakuuttaa.

Totta, Itäsataman purjeveneviidakkoa kelpaa ihastella aina auringonlaskuun saakka.

Illan tummentuessa istahdan Itäsataman makasiiniravintoloihin, joissa on valinnan varaa: Pirate, Origo ja Makasiini ovat saaristolais- ja lähiruokateemaisia, Hangon Makaronitehtaasta taas löytyy italialaiskattaus kuten Classic Pizza Hangossakin.

Ilta kääntyy jo yöksi, kun kävelen vehreätä Bulevardia Pub Grönaniin, jossa on takuuvarmasti tasokasta livemusiikkia. Grönanissa kulutan hyvän tovin katsastamalla myös seinillä riippuvan vinyylifriikin sydäntä lämmittävän levynkansi- ja julistekokoelman sekä sisäpihan tunnelmallisen pikkuterassin.

Seuraavana aamuna aion suunnata kohti pohjoista, mutta pian huomaan Hangon-kävijän ainoan ongelman: ei millään raatsisi lähteä. Niinpä kiertelen hyväntuulisilla terasseilla vielä yhden iltapäivän.

Kolme houkuttavaa rantaa

1. Plagen hieman ydinkeskustan pohjoispuolella on mainio perheranta, jossa tenaville löytyy seuraa ja muun muassa Pohjoismaiden ainoa vesikaruselli.

2. Tulliniemen rannalla tuulee lähes aina, ja siksi se onkin purje- ja leijalautailijoiden suosiossa. Ranta on pitkä, ja tilaa löytyy myös ruuhkaisena kesäsesonkina.

3. Regattarannalle voi kävellä aamusella uimahousuissa, kastautua ja palata rennosti pyyhe olalla hotelliin, jos on majoittunut ydinkeskustaan. Ranta on usein yllättävän autio, mutta Hangon kulttuuritoimi järjestää siellä tapahtumia kuten 7.6. vesisotapäivän.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Rocklegenda Tom Pettyn kuolinsyy selvisi

    3. 3

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    4. 4

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    5. 5

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    6. 6

      Raportti Las Vegasin joukkosurmasta julki: FBI kiinnostui uudesta henkilöstä, hurjalle salaliittoteorialle loppu

    7. 7

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Norwegianin Dreamliner rikkoi Atlantin ylityksen nopeusennätyksen – lensi ääntä nopeammin

    10. 10

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    4. 4

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    5. 5

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    6. 6

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    7. 7

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Rocklegenda Tom Pettyn kuolinsyy selvisi

    3. 3

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    4. 4

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    5. 5

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    6. Näytä lisää