Silja, Selja

Matkat

Tältä näyttää Linnanmäen uudistettu Linnunrata-vuoristorata – ensimmäinen laatuaan Pohjoismaissa

Julkaistu:

Linnunrata eXtra -laitteessa yhdistyvät virtuaalilasien avulla luotu avaruusympäristö ja perinteinen vuoristorata. Vauhti, käännökset ja lentävät avaruusoliot ovat kiinnostava yhdistelmä.
Linnanmäen Linnunrata-vuoristorata on ulkoisesti ennallaan. Virtuaalilasien avulla huvipuistokävijän ympärille aukeaa vuoristoratakierroksella värikäs avaruusmaailma. Samalla laitteen nimi on vaihtunut Linnunrata eXtraksi.

Artikkelin videossa pääset mukaan Linnunrata eXtra -kierrokselle ja kurkistamaan vuoristorataa ympäröivään virtuaalimaailmaan.

Kävijä muuttuu virtuaalimaailmassa siniseksi avaruusolennoksi ja kohtaa esimerkiksi jättimäisiä avaruusmatoja ja lentävän lehmän. Käännökset ja vauhti ovat aitoa reaalimaailmaa.

– Linnunrata on edelleen ennallaan, mutta virtuaalilasit saavat vauhdin ja kiihtyvyyden tuntumaan aiempaa kovemmilta. Matkalla väistellään kovassa vauhdissa muun muassa planeettoja, Linnanmäen ja Lasten Päivän Säätiön toimitusjohtaja Pia Adlivankin kertoo.

Virtuaalimaailma on hetki osana animaatiota

Vuoristorata ja lasien avulla luotu virtuaalitodellisuus yhdistyivät ensimmäisen kerran Saksan Europa Parkissa syyskuussa 2015.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Linnunrata eXtra on ensimmäinen vastaava laite Pohjoismaissa. Linnanmäen tekninen johtaja Anssi Tamminen vakuuttui virtuaalitodellisuuden ja vuoristoradan yhdistelmästä syksyllä 2015.

– Tutustuimme kokonaisuuteen eurooppalaisilla huvipuistoalan messuilla ja tajusimme, että tällainen on saatava Linnanmäelle, Tamminen toteaa.

Erilaiset maailmat ovat mahdollisuus

Periaatteessa vuoristoradan ympärille voi rakentaa minkälaisen virtuaaliympäristön tahansa.

– Tässä on paljon mahdollisuuksia. Ei sitä tiedä, vaikka ensi kaudella Linnunrata eXtrassa olisi esimerkiksi merenalainen maailma tai viidakko, Pia Adlivankin kertoo.

Virtuaalimaailman ja vuoristoradan yhdistelmää täydentää vielä kierrokseen suunniteltu musiikki.

Kokonaisuutena paketti on laaja ja kaiken huomaaminen voi olla ensimmäisellä kierroksella vaikeaa. Jos aistit tuntuvat ylikuormittuvan, niin lasit voi jättää lähtölaiturille.

Kierroksen aikana kävijä istuu tavalliseen tapaan vaunussaan. Virtuaalilasit päässä ei pääse ottamaan harha-askeleita.

Linnunrata eXtra aukeaa yleisölle perjantaina 20.5.2016 Linnanmäen huvipuistossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

    2. 2

      Saksalaistähti koki karmean yllätyksen Rukan suurmäen alastulossa – Suomen valmentaja: ”Tuollaista ei pitäisi sattua koskaan”

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    6. 6

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    7. 7

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    8. 8

      Vasemmistoliiton Honkasalo kertoo saamastaan seksuaalisväritteisestä törkypostista – pitää syynä Halla-ahon kirjoitusta

    9. 9

      Miksi pojat eivät pärjää Pisa-testissä? Opetusneuvos: ”Hankala yhtälö olla suosittu koulussa ja hyvä oppilas”

    10. 10

      1970-luvun teini-idoli David Cassidy on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    4. 4

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    7. 7

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    8. 8

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    9. 9

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    10. 10

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

    2. 2

      Saksalaistähti koki karmean yllätyksen Rukan suurmäen alastulossa – Suomen valmentaja: ”Tuollaista ei pitäisi sattua koskaan”

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    6. Näytä lisää