Matkat

TOP 3: Nämä ovat Suomen parhaimmat koskenlaskupaikat aloittelijalle

Julkaistu:

koskenlasku
Kevät on koskenlaskun kulta-aikaa. Aloittelijan kannattaa kuitenkin odottaa vesille lähtöä alkukesään saakka etenkin Pohjois-Suomessa, sillä villinä kuohuvat kosket voivat olla haasteellisia epävarmalle.
– Jos koskea lähtee laskemaan tulvahuipun aikaan, meno on aktiivisellekin harrastajalle vauhdikasta, koskiopaskouluttaja Mika Lähdekorpi Suomen koskenlasku ja melonta ry:stä kertoo.

Koskimelonta on yleinen kattonimike virtaavassa vedessä harrastamiselle. Rauhallisia koskia voi laskea avonaisella intiaanikanootilla ja rivakampaan menoon käy vaikkapa kumivene tai koskikajakki.

Kajakkikoskenlaskusta kiinnostuneita Lähdekorpi suosittelee ottamaan yhteyttä melontaseuraan.

– Vesille ei tule koskaan lähteä yksin. Koskimelonta sopii kaiken ikäisille, mutta hyvästä fyysisestä kunnosta on apua. Uimataito on sen sijaan välttämättömyys, Lähdekorpi neuvoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Melontaseurat järjestävät vasta-alkajille viikonloppukursseja, joiden aikana opetellaan kajakkimelonnan alkeet. Kurssit maksavat 100 euron molemmin puolin, Lähdekorpi vinkkaa.

Kumivenekoskenlaskussa ikärajat


Suomessa noudatetaan kansainvälistä koskiluokitusta, joka on vaikeusasteiltaan yhdestä kuuteen. Yksi vaihtoehto ensikertalaiselle on ottaa koski haltuun kumivenekoskenlaskun kautta.

– Kumivenekoskenlaskussa ikäraja on viisi vuotta ja isompiin koskiin mentäessä 18 vuotta, Suomen koskenlasku ja melonta ry:n puheenjohtaja ja kipparikouluttaja Jussi Poutanen kertoo.

Kumivenekoskenlaskussa tärkein rooli on kipparilla, joka vastaa turvallisesta – ja asiakkaiden toiveiden mukaan joskus myös vauhdikkaasta menosta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Isoimmat lautat ovat 12-paikkaisia. Reitit ovat yleensä kuljetuksineen parituntisia. Kohteita löytyy aina Kotkasta Muonioon ja pituudelta ne ovat muutamasta sadasta metristä kilometriin, Poutanen sanoo.

– Luonto on tässä harrastuksessa vahvasti läsnä. Maisemat vaihtelevat vaikkapa Kuusamon kansallispuistomaisemista vaaramaisemiin ja kanjoneihin. Jokaisessa paikassa on omat hyvät puolensa, Poutanen tietää.

TOP 3 aloittelijan koskea

1. Kymijoki

Kymijoella on useita luonnonkauniita koskia, jotka ovat vaikeusasteiltaan luokkaa 1–3.

– Kymijoen seuratoiminta on aktiivista ja tarjolla on paljon kalustoa kokeiltavaksi, Mika Lähdekorpi kertoo.

2. Rovaniemen alue

– Rovaniemen alueella on monipuoliset olosuhteet koskenlaskuun ja aktiivinen seuratoiminta, Lähdekorpi sanoo.

Aloittelijan kannattaa lähteä koskenlaskuun vasta kesäkuussa, kun jäät lähtevät, sillä kevään kuohut ovat alueella haastavia.

3. Tornion seutu

– Koskimelonnassa yksi tärkeimpiä asioita on, että kosket ovat saavutettavissa muutenkin kuin pitkien kävelymatkojen päässä, Lähdekorpi muistuttaa.

Tornion seudun monipuolisille koskille on helppo matkata myös autolla.

– Tarjolla on todella isoa aallokkoa tai vaihtoehtoisesti pienempiä pikkujokia. Kapeissa joissa on tarjolla jyrkempää koskea, Lähdekorpi sanoo.

Suositukset antoi Mika Lähdekorpi Suomen koskenlasku ja melonta ry:stä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt