Ilmari, Ilmo

Matkat

Risteilyisäntä sättii juhlijoita: ”Huppelispäissään örisijät ja mikkiin huutajat pilaavat myös juontajan fiiliksen”

Julkaistu:

Karaoke kuuluu risteilyelämykseen samalla tavalla kuin bingo, katkarapuvoileipä, univormutyöntekijät ja buffetruokailu, risteilyisäntä Hannu Okkonen kirjoittaa.
Risteilyvuosien aikana karaokeen on kuitenkin kehittynyt omalaatuinen suhde.

Lauletuin karaokekappale laivallani on Marita Taavitsaisen André. Sen kuulen päivittäin useasti. Karaoke on myös yksi palvelumuoto, joka saa paljon palautetta asiakkailta. Sitä joko toivotaan lisää, tai sen toivottaisi jo katoavan viihdetarjonnasta. Palautteet koskevat huonosti laulavia tai huutavia asiakkaita, jotka pilaavat tunnelman. Osa palautteista taas käsittelee upeita elämyksiä, jotka kruunaavat risteilykokemuksen.

Pakko siis myöntää, että vaikka karaoke jakaa mielipiteet todella äärilaitoihin, kuuluu se olennaisena osana risteilyelämykseen. Mielestäni karaoken hienoimpia puolia on se, kun näkee kuinka laulajat ylittävät omat esteensä. Lavalle astuessa yleisö pelottaa, sanat unohtuvat ja esiintyminen jännittää. Kappaleen lähtiessä soimaan muistuukin sävel ja sanat jo mieleen, siitä kuinka ”Bretagneen, Provenceen rypäleitä poimimaan…”. On suorastaan ilo katsoa sitä onnen hetkeä, kun karaokelaulaja ylittää itsensä omassa suorituksessa.

On toki niitä hetkiä, kun karaoke ei tunnu kivalta. Huppelispäissään örisijät ja mikkiin huutajat pilaavat myös juontajan fiiliksen, tottahan se on. Osa kappaleistakin on kuultu satoja kertoja, mutta se ei haittaa, koska onneksi jokainen esiintymiskerta on erilainen. Lauletuimmat kappaleet tällä hetkellä Andrén lisäksi ovat perinteikkäät: Lapin kesä, Lokki, Kotiviini ja Satulinna.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Myönnän olevani myös itse karaokeharrastaja. Se ei siis riitä, että kuulen sitä töissä, vaan vietän myös vapaa-aikaani sen parissa.

Hannu Okkonen on Oulusta lähtöisin oleva risteilyisäntä, joka on käynyt tekemässä keikkaa Hangosta Utsjoelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    2. 2

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    3. 3

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    4. 4

      Kommentti: Lavrovin talvisotakiertely paljasti paljon

    5. 5

      Serbipoliitikko Oliver Ivanovic ammuttiin kadulle Mitrovicassa

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    8. 8

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    9. 9

      HS: Näin radiotähti Juha Perälä pääsi mukaan Aamulypsyyn – entinen sahatyöntekijä teki röyhkeän tempun

    10. 10

      Arvokisojen mitalirohmu Ole Einar Björndalen jäi ulos olympialaisista – Norjan urheilupomo joutui keskelle myrskyä: ”Hän ei sulattanut ratkaisua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    4. 4

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    5. 5

      Haluatko vähentää vatsarasvaa? Yksi treeni on yli muiden

    6. 6

      14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

    7. 7

      ”Suomalainen viihde-elämän kukko” yritti raiskata Lenita Airiston – 81-vuotias puhuu suunsa puhtaaksi vaikeasta aiheesta

    8. 8

      Maria Veitola vierailee tv-ohjelmassaan Sipilöiden kodissa – juontaja yllättyi hulppeassa paikassa yhdestä asiasta

    9. 9

      Diakonissa purkaa turhautumistaan: Piispa käytti seurakunnan rahoja samppanjaan – diakoniatyön lounaiden maito vaihdettiin vedeksi

    10. 10

      Alokkaalta ja alikersantilta sama härski teko toista varusmiestä kohtaan – aivan erilaiset rangaistukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    2. 2

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    3. 3

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    4. 4

      Kommentti: Lavrovin talvisotakiertely paljasti paljon

    5. 5

      Serbipoliitikko Oliver Ivanovic ammuttiin kadulle Mitrovicassa

    6. Näytä lisää