Satu, Luukas

Matkat

Vuokramökki Lapista olikin iso pettymys – pelkkä tontti odotti matkailijoita

Julkaistu:

Petosepäily
Poliisi kehottaa Lappiin matkustavia tarkistamaan mökkivarauksensa.
Lapin poliisilaitoksella on tutkittavana neljä tapausta, joissa yksityishenkilöt ovat luulleet varanneensa mökkimajoituksen netin kautta, mutta tulleet petetyiksi.

Osa on paikanpäälle mentyään huomannut, että myyjän nimeämässä paikassa ei ole lainkaan mökkiä tai he ovat havainneet sen kartan avulla jo ennen saapumistaan.

– On mahdollista, että näitä juttuja tulee vielä lisää pääsiäisen ajalta, mikäli ihmiset ovat tehneet tai tekevät sähköisiä rikosilmoituksia, kertoo komisario Julle Lehtinen.

Poliisi tutkii huijauksia petoksina. Yksi tapauksista on helmikuulta, loput aivan lähiajoilta maaliskuussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Epäilemme, että petoksissa on hyödynnetty aiemmin olemassa olleen yrityksen Pohjoismaiden Pro Safarit Oy:n nimeä ja kehotamme tämän nimisenä esiintyvältä yritykseltä mökin vuokranneita tarkkuuteen ja varmistamaan majoituksensa ennen Lappiin saapumista, Lehtinen kertoo.

Poliisi kehottaa mahdollisesti huijatuksi tulleita tekemään rikosilmoituksen sähköisesti tai lähimmällä poliisiasemalla. Poliisi jatkaa tapausten tutkintaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  2. 2

    Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

  3. 3

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  4. 4

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  5. 5

    Keskustan kansanedustaja aloitti sanasodan kokoomusta vastaan: ”Neuvottelut ovat pelkkää farssia”

  6. 6

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? Khloé Kardashianin lemmekäs kuva hämmentää faneja

  7. 7

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  8. 8

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  9. 9

    Kolmea Suomen kansalaista syytetään terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta

  10. 10

    SUORA LÄHETYS: Presidentti Sauli Niinistö vierailee Karstulassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  3. 3

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  4. 4

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  5. 5

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  6. 6

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  7. 7

    Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

  8. 8

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  9. 9

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  10. 10

    Säilytätkö sinäkin maitopurkin jääkaapin ovessa? Se voi olla virhe – näin täytät jääkaapin oikein

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  2. 2

    Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

  3. 3

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  4. 4

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  5. 5

    Keskustan kansanedustaja aloitti sanasodan kokoomusta vastaan: ”Neuvottelut ovat pelkkää farssia”

  6. Näytä lisää