Talvisin moni suomalainen suuntaa Thaimaahan tai muualle lämpimään. Edessä on mannerten välinen lento, jolla veritulpan riski nousee. Sisätautien erikoislääkäri, professori Risto Kaaja Turun yliopistollisesta keskussairaalasta kertoo, että jo yli kolmen–neljän tunnin lentojen jälkeen riski alkaa kasvaa.
– Lentäessä ollaan monta tuntia liikkumatta, ja jalkojen laskimoverenkierto hidastuu. Lisäksi lentokoneen alipaine nostaa riskiä.
Kaaja korostaa, että veritulpan oireet voivat alkaa myös päivä tai kaksi lennon jälkeen. Toispuoleinen pohjekipu, nivuskipu tai jalan turvotus ovat syitä hakeutua päivystykseen. Myös yllättävä yskä tai hengenahdistus voivat kertoa tukoksesta, joka on jo kulkeutunut keuhkoihin.
Joka kymmenennellä suomalaisella on suurentunut perinnöllinen vaara saada laskimotukos. Kuvituskuva.
Veritulpan todennäköisyyttä voi pienentää liikkumalla lentokoneessa: nousemalla käymään vessassa ja tekemällä nilkkajumppaa. Pyörittele nilkkoja itseä kohti ja ulospäin, suorista ja koukista jalkoja.
– Lisäksi olisi tärkeää juoda riittävästi, mutta ei alkoholipitoisia juomia, Kaaja huomauttaa.
Vesi notkistaa verta, kun taas alkoholi kuivattaa kehoa.
Pitkä lento, jossa nukutaan koko ajan, on riski.
– Pitkä lento, jossa nukutaan koko matkan ajan, on riski. Mukana oleva alkoholi voi vielä pahentaa asiaa rentouttamalla oloa liikaa.
Lisäksi Kaaja suosittelee tukisukkia. Sukkien olisi hyvä olla sileät ja tasaisesti tukevat ilman polven alapuolella olevaa resoria.
Lennon aikaista tukosriskiä lisäävät yli 50 vuoden ikä, ylipaino, tupakointi sekä naisilla ehkäisypillerit tai hormonikorvaushoito. Myös raskaus lisää veritulpan todennäköisyyttä – huomattavasti enemmän kuin ehkäisypillerit.
– Joka kymmenennellä suomalaisella on suurentunut perinnöllinen vaara saada laskimotukos. Erityisen varovainen kannattaa olla, jos laskimotulppataipumusta on selkeästi suvussa, Kaaja toteaa.
Veritulppaa voi yrittää ehkäistä liikkumalla koneessa.
Silloin on hyvä käydä veritulppa-alttiuksia paljastavassa geenitestissä.
– Jo kerran veritulpan sairastaneen pitää laittaa jalkaan tukisukat sekä ottaa lentoa ennen veren hyytymistä estävää lääkettä, hepariinia, Kaaja sanoo.
Hän suosittelee myös raskaana oleville naisille hepariini-pistosta mannerten välisille lennoille.
– Hepariini on turvallinen aine, sillä se ei mene istukan lävitse. Tukisukat ovat riittävä suoja raskaana olevalle naiselle Euroopan sisäisillä, kahden–kolmen tunnin pituisilla lennoilla.