Ismo

Matkat

Venäläisten turistisesonki Suomessa: ”Käytän ostoksiin ehkä tuhat euroa”

Julkaistu:

Turismi
Vuodenvaihde on perinteisesti venäläisten turistien kulta-aikaa. Moni venäläisturisti on valmis ostamaan Suomesta tuotteita ja palveluita suurella summalla.
Näinä päivinä Suomen monen kaupungin kaduilla kuulee venäjää. Vuodenvaihde ja uusivuosi ovat perinteisesti venäläisten turistien kulta-aikaa. Visit Helsingin toimitusjohtaja Tuulikki Becker arvioi, että tänä joulun ja uudenvuoden ympärillä pääkaupungissa vierailee 36 000 venäläistä.

– Venäläisille uusivuosi on vuoden tärkein juhlapyhä. Valtaosa Suomeen tulleista venäläisturisteista seuraa täällä vuoden vaihtumista, hän kertoo.

Venäläisturistien määrä Suomessa väheni viime vuonna puoleen poliittisten syiden, muun muassa talouspakotteiden, vuoksi. Becker arvioi, että tänä vuonna venäläisten määrä pysyy kutakuinkin edellisvuoden tasolla.

Visit Helsinki on yhdessä Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n kanssa arvioinut, että tänä vuonna kiinalaisten turistien Suomessa tekemät hankinnat saattavat tuoda enemmän tuloja, kuin venäläisten. TAK:n rajatutkimuksen mukaan tammi-syyskuussa pääkaupunkiseudulla vierailleet 360 000 kiinalaista käyttivät lähes 380 euroa matkailijaa kohden. Pääkaupunkiseudulla vierailleet 546 000 venäläistä käyttivät noin 165 euroa matkustajaa kohden.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ilta-Sanomien Helsingin kauppakeskuksista tavoittamien venäläisten arviot matkabudjetistaan olivat kuitenkin tätä korkeampia:

– Käytän ostoksiin ehkä tuhat euroa, en enempää, kertoi tiistaina Sofia-tytärtään lastenvaunuissa työntänyt Jana Tarakanovskaja.

Hän kertoo viettävänsä Helsingissä kahdesta kolmeen viikkoa. Ostoksiksi on kertynyt muun muassa lastenvaatteita.

Myös Maria Karaseva kertoo kauppareissun olevan selkeä osa Helsingin-lomaansa. Hän kertoo keskittyneensä nähtävyyksiin ja museoihin, mutta siitä huolimatta shoppailuun kuluu muutamia satasia.

Igor ja Irina Korasnegia ovat kolmen päivän pikalomalla Pietarista.

– Olemme shoppailleet, kävelleet ja syöneet hyvin! kuvaa Irina matkan ohjelmaa.

Myös Korasnegiat arvioivat, että matkaan on kulunut noin tuhat euroa. Irinan mukaan molemmilla on kuitenkin ollut antoisa matka.

Uuttavuotta viettävien venäläisten lisäksi Helsingissä pyöri tiistaina runsaasti turisteja myös Ruotsista, Saksasta ja Ranskasta. Paraikaa oteltavien jääkiekon nuorten MM-kisojen ansiosta pääkaupunkiin on saapunut myös tuhatmäärin kanadalaisia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    3. 3

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    4. 4

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    5. 5

      Lentokone havaitsi kohteen kadonneen sukellusveneen etsintäpaikalla

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    8. 8

      Nuori nainen yritettiin raiskata Vaasassa – epäilty tallentui valvontakameraan

    9. 9

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    10. 10

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    6. 6

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    7. 7

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    8. 8

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    9. 9

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    10. 10

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    3. 3

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    4. 4

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    5. 5

      Lentokone havaitsi kohteen kadonneen sukellusveneen etsintäpaikalla

    6. Näytä lisää