Seija

Matkat

Vuoden matkabloggaaja paljastaa suosikkikohteensa maailmalla

Julkaistu:

Kysyimme tosimatkaaja Inka Khanjilta ja Heidi Nummelta, mitkä reissuista maailmalla ovat jättäneet heihin vahvimmin jälkensä. Listalta löytyy niin tuttuja suosikkikohteita kuin erikoisempiakin maailmankolkkia.
Inka Khanji on innokas matkailija, jonka Archie gone Lebanon -blogi valittiin vuoden parhaaksi The Blog Awards Finland 2015 -gaalassa.

Heidi Nummi on tunnettu blogeistaan Converting Vegetarians ja Hiippariaktivisti. Nummi on kirjoittanut myös kirjan Kerran kuljin ja kumarsin, joka perustuu naisen omakohtaisiin kokemuksiin 15 kuukautta kestäneellä matkalla Aasiassa.

Inka Khanjin suosikkikohteet:

1. New York

– Omat suosikkiasiat New Yorkissa ovatkin mainiot ja mutkattomat ruokapaikat sekä kaupungin monimuotoisuus. Yhdessä hetkessä saattaa ihastella pilvenpiirtäjämaisemia kaupungin keskelle rakennetusta puistosta käsin, ja vähän ajan päästä taas voikin olla tyystin toisenlaisissa rantamaisemissa katselemassa Atlanttia, Khanji kertoo.

2. Lontoo

Ison-Britannian pääkaupunki on tunnelmallinen kohde, jonne on päästävä joka vuosi, Khanji selittää. Kaunis arkkitehtuuri, kompakti keskusta ja kerta toisensa jälkeen ihastuttavat turistinähtävyydet tekevät Lontoosta erityisen kaupungin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Vaikka kaupunki on periaatteessa melko kallis, voi siellä esimerkiksi syödä hyvin myös pienellä budjetilla. Itselläni on tapana joko ostaa eväät kaupasta ja suunnata puistopiknikille esimerkiksi Hyde Parkiin tai vaihtoehtoisesti tsekata pari edullista ruokapaikkaa muistiin ennen reissua.

3. Berliini

Berliini on loistava kaupunkilomakohde, joka jaksaa ihastuttaa erityisesti pienellä budjetilla matkailevaa.

– Edullisuuden lisäksi kaupungissa kiehtoo kulttuuri ja historia, sillä toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat ovat Berliinissä edelleen selvästi näkyvillä, ja historiaan tutustuminen on tehty matkailijalle todella helpoksi. Lisäksi eri kaupunginosien erot, pienet kulttuurit ja eri tapahtumat tekevät Berliinistä entistä kiinnostavamman, Khanji sanoo.

4. Trieste

Adrianmeren rannalla Italiassa sijaitseva Trieste on mainio kohde, jos kaipaa rentoa lomaa Italiassa.

– Itse vietin kaupungissa aikoinaan parisen viikkoa ystävien luona, ja sinä aikana pieni mutta tunnelmallinen kaupunki kävi hyvin tutuksi. Varsinaista tekemistä ei Triestessä valtavasti ole, mutta italialainen rento elämänmeno siestoineen ja pienine kahviloineen vie hetkessä mutkattomaan lomatunnelmaan.

5. Skutarijärvi

Sekä Montenegron että Albanian puolella sijaitseva Skutarijärvi on suuri järvi, jonka ympäristössä saa aika mainion kuvan siitä, miten upeaa Balkanin luonto voi olla.

– Vaikka järvi ei sijaitse korkealla vuoristossa, rannalta avautuvat vuoristomaisemat ovat varsin mieleenpainuvia. Oma kokemukseni on Albanian puolelta, missä majoituimme järven rannalla lähellä Skutarin kaupunkia sijaitsevalla leirintäalueella pienissä tiipii-teltoissa, Khanji muistelee.

Heidi Nummen suosikkikohteet:

1. Gobin autiomaa, Mongolia

Gobi tarkoittaa mongoliaksi aavikkoa. Karu ja kivikkoinen autiomaa sijaitsee Kiinan ja Mongolian rajan molemmin puolin, enimmäkseen Etelä-Mongoliassa.

– Gobin autiomaassa Mongoliassa asuu jurttayhteisöjä, joista yhteen minut otettiin tuosta vain vastaan. Elämä keskellä erämaata on hyvin karua, mutta minua viehätti, miten karuissa oloissa oltiin aina valmiita auttamaan ihmistä. Henki yhteisössä oli hyvin lojaali.

Toisin kuin voisi ajatella, karun autiomaan keskellä käy myös jonkin verran turisteja.

– Heitä näkyy erityisesti Danzanravjaan temppelialueella, Nummi kertoo.

2. Siperian pienet kylät

Nummi ei halua nostaa yhtä Siperian kylää jalustalle, sillä niissä kaikissa on jotakin viehättävää ja samankaltaista.

– Siperia on tosi karu ja kaunis, Nummi hehkuttaa.

Myös maailman syvimpiin järviin kuuluva Baikaljärvi ja sen itä- ja eteläpuolella sijaitseva vuoristoinen tasavalta Burjatia ovat jättäneet Nummeen lähtemättömän vaikutuksen.

3. Kirgisia

Neuvostoliittoon aikoinaan kuuluneessa Kirgisiassa Tienšanin vuoristo ulottuu koko maahan. Juuri suhde ympäröivään luontoon tekee Kirgisiasta kiehtovan.

– Elämä on karua ja yksinkertaista, mutta elämä ja ihmiset vaikuttavat hyvin tasapainoisilta, Nummi sanoo.

4. Xinjiang

Xinjiang on Kiinan pohjoisosassa sijaitseva autonominen alue, joka on koti monille etnisille vähemmistöille, kuten mongooleille ja uiguureille. Uiguurit ovat islamilaisia, mutta pääkaupunki Ürümqissa elämä on hyvin kiinalaista.

– Poliisipartiot marssivat kaduilla ja ihmiset pyritään pitämään heidän avullaan kurissa, Nummi kuvailee.

– Maaseudulla tilanne on täysin toinen. Ihmiset saavat elää oman kulttuurinsa mukaan. Maaseudulla tuntuukin siltä, kuin ei olisi Kiinassa lainkaan, vaan täysin toisessa maassa.

5. Yunnanin provinssi, Kiina

– Asuin Yunnanin provinssissa puoli vuotta. Paikka on aivan mieletön ja siitä on tulossa myös suosittu matkailuprovinssi, sillä kyseessä on monien mielestä Kiinan kaunein ja puhtain provinssi. Alue on myös oikea vähemmistökansojen sulatusuuni, Nummi kuvailee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Janne Ahonen sai tarpeekseen ja palasi kotiin – ”Meni hermo siihen touhuun”

    2. 2

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    3. 3

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    4. 4

      Yli 60 lentoa peruuntui, matkustajat jumittuivat kentille – Finnair: ”Olemme äärimmäisen pahoillamme”

    5. 5

      Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

    6. 6

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ilmestyi Nobel-juhlallisuuksiin halpisketjun leningissä – olikin mieletön näky

    7. 7

      Onko aurinko­kuntaamme ilmestynyt kohde sittenkään asteroidi? Maan ulkopuolista elämää etsivä projekti tutkimaan

    8. 8

      Yöstä potkut saanut basisti vaatii Olli Lindholmilta 35 000 euron korvauksia oikeudessa

    9. 9

      Savolaisnainen yritti puhdistaa maineensa: Esiintyi poliisina ja lähetti väärennettyjä viestejä – olisitko mennyt halpaan?

    10. 10

      Sinäkin voit pilata kylpyhuoneesi jo muutamassa vuodessa – näin käytät sitä oikein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varoitus! Älä syö raakaa piparitaikinaa

    2. 2

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    3. 3

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    4. 4

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    5. 5

      Kulttuuriväen puuttumista Linnan juhlista kritisoitiin, Haukio puolusti valintoja – ilman kutsua jääneeltä Jörn Donnerilta suorat sanat

    6. 6

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    7. 7

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    8. 8

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    9. 9

      Mikä pituusero! Game of Thrones -tähden rakas on kuin ”taskukokoinen tyttöystävä” jättiläismäisen näyttelijän rinnalla – ”Kuinka ihmeessä suutelette?”

    10. 10

      Herttuatar Catherine työnnettiin tylysti syrjään läheisten hääjuhlien tärkeästä roolista – taustalla kiusallinen syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

    3. 3

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    4. 4

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    5. 5

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    6. 6

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    7. 7

      Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

    8. 8

      Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

    9. 9

      Varoitus! Älä syö raakaa piparitaikinaa

    10. 10

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Janne Ahonen sai tarpeekseen ja palasi kotiin – ”Meni hermo siihen touhuun”

    2. 2

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    3. 3

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    4. 4

      Yli 60 lentoa peruuntui, matkustajat jumittuivat kentille – Finnair: ”Olemme äärimmäisen pahoillamme”

    5. 5

      Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

    6. Näytä lisää