Auli, Aulikki

Matkat

Näissä kohteissa törmää helposti toiseen suomalaiseen: ”Pelkällä suomellakin tulee toimeen”

Julkaistu:

Suomalaisten rakastetuimpien matkakohteiden lista on täynnä tuttuja paikkoja.
Suomalaiset ovat matkustaneet aktiivisesti ulkomaille aina Kalevi Keihäsen aloitettua kuuluisat Keihäsmatkansa. Niistä matkailun ajoista matkailun suosio on vain kasvanut.

Samalla matkakohteiden kirjo on laajentunut ja matkailusta tullut monimuotoisempaa: suomalaiset matkustavat niin itsenäisesti reput selässä, kuin toimistojen järjestämillä pakettimatkoilla.

Ilta-Sanomat kysyi Tjäreborgin tiedotuspäälliköltä Arja Pucilowskilta ja Aurinkomatkojen Annina Metsolalta, minne suomalaiset matkustavat aina uudestaan ja uudestaan ja millaista siellä on.

1. Play de las Americas, Teneriffa, Espanja

– Tämä on yksi kaikista suosituimmista matkakohteista. Olin siellä töissä vuonna 1979, eikä se silloin ollut vielä kovin iso paikka. Sinne väki kuitenkin matkustaa uudestaan ja uudestaan, Pucilowski toteaa.

Kaupunki on täydellinen turistikohde: sieltä löytyy niin komeita hiekkarantoja kuin monenlaista yöelämääkin.

Se on myös hyvin lapsiystävällinen kohde, sillä kivenheiton päästä löytyy suurin vesipuisto Siam Park. Meriretkellä taas voi seurata pallopäävalaita tai delfiinejä luonnollisessa elinympäristössään.

Playa de las Americas sopii myös automatkailijan tukikohdaksi. Autojen vuokraaminen Kanarialla on halpaa ja Americas on hyvien tieyhteyksien varrella.

2. Puerto de la Cruz, Teneriffa, Espanja

– Puerto de la Cruz on toinen hyvin suosittu matkakohde Kanarialla. Ennen kuin oli koko eteläistä Teneriffaa, oli Puerto de la Cruz, Pucilowski selittää.

Pucilowski kertoo, että kaupungissa on aina erittäin paljon suomalaisia. Se ei kuitenkaan ole yhtä varmasti aurinkoinen, kuin Etelä-Teneriffa.

– Se on kaunis, vihreä kaupunki, mutta ei yhtä aurinkovarma kuin Etelä-Teneriffa. Siellä kokee aidon espanjalaisen elämän, koska siellä asuu myös paljon paikallisia. Olin pääsiäisenä siellä ja totesin, että se ei ole paljoa muuttunut tässä vuosien varrella.

3. Las Palmas, Cran Canaria, Espanja

Irwinin laulussakin mainittu lomakohde on varmasti tuttu monille suomalaisille.

– Oo Las Palmas, siitähän se suomalaisten Kanarian matkailu alkoi 1960-luvulla, Pucilowska luonnehtii.

Hänen mukaansa koko eteläisellä Cran Canarialla kaikki pelaa: infrastruktuuri on hyvä, katuverkko kunnossa ja kauppoja ja palveluita riittää.

– Sinne voi lähteä huoletta vaikka ihan pientenkin lasten kanssa.

Metsola taas kuvailee Las Palmasia aidoksi kaupunkikohteeksi.

– Hevosenkengän muotoinen ranta on aivan ihana ja hyvin kaunis. Täällä asuu myös paljon paikallisia, hän sanoo.

4. Alanya, Turkki

– Turkin Alanya on varmasti suomalaisten kaikista suosituin matkakohde, jonne matkustetaan kerta toisensa jälkeen, Pucilowska toteaa.

Turkin etelärannikolla sijaitseva Alanya on mahdollisesti myös koko Turkin tunnetuin kaupunki. Tarus-vuoriston juurella sijaitseva matkakohde tunnetaan erityisesti rannoistaan: hienohiekkainen Kleopatra-ranta onkin kaupungin turistielämän keskus.

Metsola kertoo, että Alanyan suosio selittyy sen helppoudella matkakohteena.

– Siellä hinta-laatusuhde on kohdillaan, sinne on helppo mennä ja tekemistä riittää. Tämä on helppo kohde myös aremmille matkailijoille, sillä pelkällä suomen kielelläkin tulee toimeen.

5. & 6. Rodos ja Kreeta, Kreikka

– Kreikka ylipäätään on suomalaisten keskuudessa hyvin suosittu, mutta perinteisimmät saaret ovat Rodos ja Kreeta. Niille suomalaiset ovat matkustaneet jo 1970-luvulta lähtien, Pucilowska sanoo.

Aivan Turkin tuntumassa sijaitseva Rodos on Kreikan neljänneksi suurin saari. Myös pienemmät saaret kuten Passos ja Samos ovat suomalaisten suosiossa.

Metsola toteaa Rodoksen ja Kreetan olevan hyvin klassisia matkakohteita. Vaikka niissä aurinko paistaakin todella usein, jopa 300 päivää vuodessa, ei rannoilla välttämättä tule liian kuuma.

– Rannoilla puhaltaa usein niin viileä tuuli, ettei siellä ole tukalaa, vaan mukavan lämmin.

Metsola suosittelee vierailemaan erityisesti Rodoksen keskiaikaisessa vanhassa kaupungissa, joka on Unescon maailmanperintökohde.

– Kreetalla taas on paljon lomakohteita, joista kaikki ovat vähän omanlaisiaan. Sieltä löytyy niin yö- kuin rantaelämääkin.

7. Phuket, Thaimaa

Thaimaan Phuket on erittäin suosittu. Jopa tuhannet suomalaiset lentävät sinne talvi talven jälkeen. Suosituimpia alueita siellä ovat Karong Beach, Patong Beach ja Kamala Beach.

– Siellä on lomakyliä pitkin rannikkoa ja kaikki ovat hyvin suosittuja. Ei kuitenkaan pidä unohtaa Bangkokia. Sinne mennään enimmäkseen reittilennoilla ja toiminta siellä keskittyy nähtävyyksien katseluun ja shoppailuun, Pucilowska luonnehtii.

Hänen mukaansa suuri osa ihmisistä on kolme-neljä päivää Bangkokissa ja yhdeksän-kymmenen päivää maan muissa lomakohteissa.

Metsola taas tietää kertoa, että Phuketiin suomalaisia houkuttelee hyvä hinta-laatusuhde, hyvä ruoka ja thaimaalaisten ystävällisyys.

– Phuketista löytyy myös mainioita hyvinvointipalveluja, jonka lisäksi se on ehdottomasti sukelluskohde, hän sanoo.

8. Hua Hin, Thaimaa

Metsola kertoo, että pieni, Siaminlahdella ja Bangkokin eteläpuolella sijaitseva Hua Hinin kaupunki on suosittu erityisesti rantojensa ja loistavien golfmahdollisuuksiensa vuoksi.

Monet suomalaisetkin ovat hankkineet loma-asuntonsa juuri täältä.

– Täältä tehdään mielenkiintoisia retkiä elokuvastakin tuttua Kwai-jokea pitkin aina Myanmarin rajalle asti, Metsola kertoo.

9. Ayia Napa, Kypros

Metsola kuvailee Ayia Napaa mielenkiintoiseksi kohteeksi Turkin ja Kreikan välimaastossa. Kyprokselta löytyykin molempien maiden parhaita puolia.

– En ole itse käynyt Ayia Napassa, mutta Kyprokselta löytyy todella paljon nähtävää. Lisäksi saarella on mainiot golfaus- ja patikointimahdollisuudet, hän sanoo.

Yksi näkemisen arvoinen paikka onkin Ayia Napan vanha venetsialainen luostari. Keskiajalla rakennettu luostari on pyhitetty Metsän neitsyelle eli Neitsyt Marialle.

10. Madeira, Portugali

– Madeira on valtavan kaunis vihreä kukkaparatiisi. Siellä on omat kävijänsä, sellaiset jotka eivät odota auringon porotusta vaan pitävät luonnossa kulkemisesta, Pucilowska toteaa.

Matkailijoita Madeiralle vetääkin juuri saaren luonto ja sen tarjoamat mahdollisuudet: suosituin tapa nauttia Madeiran upeasta luonnosta on vaeltaa pitkin vanhoja, levadoiksi kutsuttuja kastelukanavia.

Samaa mieltä on myös Metsola. Hän kertoo, että saari on myös matkaoppaiden suosikkikohde.

– Olemme oppaiden kanssa puhuneet, että mikä olisi sellainen paikka, jonne voisi muuttaa vaikka asumaan. Aika monet mainitsevat Madeiran, hän sanoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

  2. 2

    ”Harvat halusivat tehdä hänen kanssaan töitä” – Alma nousi Idols-kokelaasta supersensaatioksi: Näin hänet saatiin maailmalle

  3. 3

    Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi keskenmenoon

  4. 4

    Pia Lamberg loi menestyksekkään uran alusvaatemallina – Miss Suomi -kruunusta luopuminen ei kaduta: ”Kaikki oli kulissia”

  5. 5

    Valtava läpimurto: Suomalaisyhtyeen kappale ostettiin Game of Thrones -sarjaan – ”Tämä on hullua”

  6. 6

    Nuoret miehet veivät 4000 euron edestä kännyköitä Torniossa

  7. 7

    Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

  8. 8

    Hennan, 26, oudot raskausoireet paljastuivat syöväksi – odotuksen onni vaihtui järkytykseen: ”Ajattelin, että miten tässä käy”

  9. 9

    Nappikuulokkeet korvilla kulkenutta miestä lyötiin takaraivoon Tampereella – rytäkässä katosivat puhelin ja avaimet

  10. 10

    Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

  2. 2

    Nelosolut tulee kauppoihin maaliskuussa: Katso listasta, kuka äänesti puolesta ja kuka vastaan

  3. 3

    Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

  4. 4

    Espoolainen Sami, 26, joutui yllättäen Conan O’Brienin vitsin kohteeksi – miljoonat tv-katsojat näkivät: ”Noinko miehet Suomessa pukeutuvat?”

  5. 5

    Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

  6. 6

    Mikael Jungner eroaa SDP:stä: ”Ei luoteta ihmiseen kauppojen aukiolossa, ei alkoholissa...”

  7. 7

    Kommentti: Pikkuveljeni, alkoholisti

  8. 8

    Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

  9. 9

    Tero havahtui itkuun – lastenohjelmia katselleen 3-vuotiaan silmille lävähti järkyttävä yllätys

  10. 10

    Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi keskenmenoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

  2. 2

    Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

  3. 3

    Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

  4. 4

    Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

  5. 5

    Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

  6. 6

    Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

  7. 7

    Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

  8. 8

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  9. 9

    Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

  10. 10

    Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

  2. 2

    ”Harvat halusivat tehdä hänen kanssaan töitä” – Alma nousi Idols-kokelaasta supersensaatioksi: Näin hänet saatiin maailmalle

  3. 3

    Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi keskenmenoon

  4. 4

    Pia Lamberg loi menestyksekkään uran alusvaatemallina – Miss Suomi -kruunusta luopuminen ei kaduta: ”Kaikki oli kulissia”

  5. 5

    Valtava läpimurto: Suomalaisyhtyeen kappale ostettiin Game of Thrones -sarjaan – ”Tämä on hullua”

  6. Näytä lisää