Ursula

Matkat

312 metriä korkea! Tälle Tallinnan nähtävyydelle Näsinneula jää toiseksi

Julkaistu:

Nähtävyydet
Tallinnan tv-tornin huumaavasta korkeudesta voi nauttia myös turvallisesti.
Kesäkuun alun onnettomuus jätti ikävän maun Tallinnan televisiotornissa järjestettävään köysilaskeutumiseen, mutta tornin hulppean korkeuden voi kuitenkin todeta myös vähemmän riskaabelilla tavalla: kävelemällä turvavaljaissa näköalatasanteen reunalla.

Köysilaskeutumisessa sattuneessa onnettomuudessa loukkaantui kaksi suomalaisnaista, kun heidät laskettiin liian nopeasti maahan.

Piritan kaupunginosassa sijaitsevan tv-tornin piikki kohoaa 312 metriin, näköalatasanne sijaitsee 175 metrissä. Tampereen maamerkissä Näsinneulassa vieraillaan 134,5 metrin korkeudessa.

IS testasi reunallakävelyn. Ylle puettiin nelipistevaljaat, joihin kiinnitettiin turvavaijeri reunalle johtavalla ovella. Vaijeri vaihdettiin varsinaiseen, kiskoilla liukuvaan vaijeriin vasta lähempänä varsinaista kävelypaikkaa. Reunalle ei saanut turvallisuussyistä ottaa mitään tavaroita mukaan.

Näköalatasanteen ulompaa osaa reunustaa vain matala kaide. Tasanne kävellään ympäri vaijerin liukuessa kiskoa pitkin.

Reunakävelyn vetänyt Johann Saarts hoiti turvajärjestelyt IS:n vierailun aikana huolellisesti, eikä edes 25 metrin sekuntivauhtia puhaltanut tuuli saanut tuntemaan oloa turvattomaksi.

Kävelyn aikana Saarts kertoi tasanteelta avautumista näkymistä.

– Hyvällä säällä tornista voi nähdä noin 80 kilometrin päähän Helsinkiin saakka.

Televisiotornilla on virolaisille suuri kuvainnollinen merkitys. Viron itsenäisyyspäivänä elokuussa 1991 Neuvostoliiton tankit yrittivät ajaa tornin pihalle, mutta virolaisten muodostama ihmisketju esti valtausyrityksen.

Torni valmistui Moskovan olympialähetyksiä varten vuonna 1980. Läheisessä Piritan satamassa järjestettiin olympialaisten purjehduslajit.

Tornissa on edelleen joitain televisiolähettimiä, mutta pääosin se on matkailu- ja seikkailuelämyskäytössä.

Kloostrimetsa tee 58 A. Peruslippu 5/8 e. Reunakävely 20 e, köysilaskeutuminen 49 e.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    7. 7

      Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

    8. 8

      Toni Edelmann on kuollut

    9. 9

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Kissavahdiksi pestattu mies törmäsi yllätykseen Skotlannissa – ”Se hetki, kun tajuat kissojen muuttaneen pois ja jonkun muun muuttaneen tilalle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    4. 4

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. 6

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    9. 9

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. Näytä lisää