HS: Suomalaisten uusi trendi näkyy nykyään myös ABC:llä - Matkat - Ilta-Sanomat

HS: Suomalaisten uusi trendi näkyy nykyään myös ABC:llä

Keskieurooppalaiset kahvitottumukset näyttävät tekevän tuloaan myös suomalaisten teiden varsille.

Seinäjoen ABC.­

19.6.2015 11:34

Tumma kahvi on puolessa vuodessa vallannut kolmasosan ABC-ketjun kahvimyynnistä, Helsingin Sanomat kirjoittaa. ABC:n toimitusjohtaja Antti Heikkinen kertoo HS:lle, että ketjun myymälät ovat varanneet juhannusta varten 300 000 kupillisen edestä kahvia.

– Otimme puoli vuotta sitten valikoimiin tumman kahvin. Nyt sitä on myynnistä jo kolmasosa, Heikkinen sanoo haastattelussa.

Suomalaiset ovat olleet perinteisesti vaaleapaahtoisen kahvin ystäviä. Siksi siirtyminen tummapaahtoiseen mokkaan on huomattava tapaus.

Vaaleapaahtoisen kahvin osuus Suomessa juodusta kahvista on edelleen noin 85 prosenttia. Tumman paahdon myynti on kuitenkin voimakkaassa kasvussa. SOK:n valikoimapäällikkö Jussi Mannila kertoi huhtikuussa HS:lle, että tummapaahtoisen kahvin myynti kasvaa jopa 30 prosentin vuositahtia.

Kahvipöytä Perniön ABC:llä.­

Helsingin Sanomien jutun voi lukea täällä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?