Saana, Saini

Matkat

Turistin kuvaan ilmestyi outo nainen: Onko tässä oikea kummitus?

Julkaistu:

Aavemainen kuva
Pahamaineisessa Alcatrazin vankilasaaressa käy vuosittain yli miljoona turistia, joista osa on kohdannut haamuja vierailullaan.
Englantilainen kouluavustaja Sheila Sillery-Walsh, 48, ja hänen miesystävänsä Paul Rice, 50, olivat vierailulla Alcatrazin museossa viime vuoden huhtikuussa.

San Franciscon lahdella sijaitseva vankilasaari Alcatraz oli aikoinaan Yhdysvaltain pahamaineisimpia. Vaarallisimmat rikolliset lusivat siellä vuosina 1934–1963.

Daily Mirrorin ja Aftonbladetin mukaan Sheila päätti Alcatrazin turistikierroksella pysähtyä ottamaan iPhone-kännykällään kuvan tyhjän vierailuhuoneen ikkunan läpi. Sumuinen lasi erotti aikanaan vangit ja heidän omaisensa toisistaan vierailutilassa.

Kun Sillery-Walsh katsoi ottamaansa kuvaa, hän näki siinä kauhukseen tuntemattoman naisen, joka ikään kuin tuijotti häntä takaisin lasin toiselta puolelta.

– Kun vilkaisin kännykkäkuvaani, näin tämän tumman naishahmon kuvassa. Katsoin ikkunan läpi uudestaan, eikä ketään ollut huoneessa. Tiesin heti, että kuvan nainen oli kummitus. Näytin kuvaa miehelleni Paulille, Sillery-Walsh kertoo Daily Mirrorille.

Ensin Paul Rice katsoi, että kuvassa olevan naishahmon oli pakko olla naisystävän oma heijastus.

– Mutta kun tarkastelin kuvaa lähemmin, oli selvää, että asia ei ollut niin. Naisen tukka ja vaatteet ovat toiselta aikakaudelta – näyttää kuin hän olisi 1930- tai 1940-luvulta, Rice kommentoi englantilaislehdelle.

On pitkään väitetty, että tyhjät sellit olisivat jälleen täynnä – ja tällä kertaa kummituksia. Kummitustutkijat eivät suinkaan ole ainoita, jotka ovat kokeneet museossa yliluonnollisia ilmiöitä.

– Minulla ei ole mitään loogista selitystä kuvan tytölle. Näyttää kuin hän tuijottaisi suoraan kameraan tietäväisellä katseella, Rice kummastelee Daily Mirrorin jutussa.

Hän ja Sillery-Walsh suhtautuivat ennen skeptisesti kummituksiin. He yrittivät ensin jäljittää kuvan naisen: Sillery-Walsh otti yhteyttä Alcatrazin henkilökuntaan, mutta kukaan heistä ei pystynyt tunnistamaan naista.

– Nyt uskon hieman enemmän haamuihin, Sillery-Walsh sanoo englantilaislehdelle ja jatkaa:

– Olisin utelias tietämään, kuka kuvan nainen oikein oli. Ehkä hän vieraili jonkun vangin luona uudestaan ja uudestaan. Haluaisin tietää, miksi hän näyttäytyi juuri minun kuvassani.

Selittämättömiä ilmiöitä

Alcatraz on nykyään museo, jossa käy vuosittain noin 1,3 miljoonaa turistia. Selittämättömät ilmiöt, joita ihmiset ovat kokeneet autioissa selleissä, ovat inspiroineet monia kirjoja ja dokumentteja.

Kummalliset hiiskaukset ja valoilmiöt sekä tuntemattomat henkilöt, jotka ilmestyvät kuviin, ovat syitä, miksi monet ovat päätelleet Alcatrazissa kummittelevan.

Vankilasaarelle lähetettiin aikoinaan vangit, joita ei voitu pitää enää missään muissa vankilalaitoksissa ja jotka tarvitsivat korkean luokan valvontaa. Pieni vetoinen selli oli koti monille legendaarisille ganstereille, kuten ” Arpinaama” Al Caponelle.

Kun vankilasta tuli museo, yövahdit raportoivat kuulevansa itkun ääniä eritoten osastolta D.

Alcatrazin historiaa tutkineen kirjailija Randall Floydin mukaan se olikin pahin vankilaosasto. Sen 42 selliin eristettiin väkivaltaisimmat vangit. Sellissä 14-D, ”Kolossa”, vankeja pidettiin rangaistuksena täydessä pimeydessä useita viikkoja.

Allison Valesin kirjan mukaan osastolta löydettiin kerran kuollut vanki, jolla oli kaulassaan selittämättömät kuristusjäljet. Hän oli kirjoittanut koko yön väittämää, että oli nähnyt pimeydessä ”hohtavat punaiset silmät”.

Parapsykologisia ilmiöitä tutkineen Jan Fjellanderin mukaan Alcatraz on tyypillinen paikka yliluonnollisille ilmiöille. Hän perustelee, että vankilassa on latautunut tunnelma, jossa masentuneet, onnettomat ihmiset ovat istuneet pyörittelemässä sorrettuja tunteitaan.

Monet ovat skeptisiä Alcatrazin kummitustarinoiden suhteen. Ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että kummituksia olisi olemassa. Yksi asia on kuitenkin varma: niin kauan kuin Alcatrazin museo on auki yleisölle, vankilasaaren kummitustarinat jatkuvat.

Ota kantaa

Uskotko kummituksiin?

Uskon 54% En usko 46%
Ääniä yhteensä 71104

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    2. 2

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    3. 3

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    6. 6

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    7. 7

      Huippumalli Suvi Riggsin Instagram-kuvat vihjaavat tulevasta perheenlisäyksestä – onnitteluja satelee

    8. 8

      Halla-aho kommentoi PS:n piiripomon loikkausta Facebookissa: ”Tämä seikka selittäneekin arvopohjan äkillistä löytymistä”

    9. 9

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    10. 10

      Hillary Clinton kertaa katkerana tappiotaan: 5 syytä, miksi hän hävisi Trumpille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    3. 3

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    4. 4

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    5. 5

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    8. 8

      Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

    9. 9

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    10. 10

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    5. 5

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    2. 2

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    3. 3

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    6. Näytä lisää