Silja, Selja

Matkat

Norwegianin järjestelyt raivostuttivat lentäjät, lakko jatkuu

Julkaistu:

Lentoyhtiö Norwegianin lakkoilevia lentäjiä edustava ammattiliitto tyrmäsi yhtiön johdon torstaina julkistamat uudelleenjärjestelyt.
Yhtiö ilmoitti siirtävänsä lentäjät nykyisestä norjalaisesta tytäryhtiöstä kolmen erillisen yhtiön työntekijöiksi Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Lentäjiä edustavan Parat-ammattiliiton mukaan yhtiö ei voi määrätä työntekijöiden työsuhteiden muuttamisesta kesken lakon. Liiton mukaan kyse on hajota ja hallitse -taktiikasta työntekijöiden rintaman rikkomiseksi.

Norwegianin mukaan lentäjät siirtyvät uusiin yhtiöihin entisin ehdoin.

– Annamme lentäjille eri maissa mahdollisuuden neuvotella omat ratkaisunsa, konsernijohtaja Björn Kjos perusteli.

Yhtiö kertoi lakon vaikuttaneen jo 100 000 asiakkaan matkasuunnitelmiin. Suomesta lentoja on peruuntunut lähinnä muihin pohjoismaihin.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  2. 2

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  3. 3

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  4. 4

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  5. 5

    Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

  6. 6

    Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

  7. 7

    Tätä jättimäistä merenranta­kiinteistöä katsottiin netissä 36 000 kertaa – kaksi huutajaa taisteli loppuun asti

  8. 8

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin – professori: Hyväksikäytetty ei voinut ymmärtää mitä hänelle tapahtuu

  9. 9

    Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

  10. 10

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialle – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  3. 3

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  4. 4

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  5. 5

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  6. 6

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  7. 7

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  8. 8

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  9. 9

    Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

  10. 10

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  2. 2

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  3. 3

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  4. 4

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  5. 5

    Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

  6. Näytä lisää