Saana, Saini

Matkat

Matkalaukun hankkimiseen kannattaa satsata – katso 11 ihanaa ideaa!

Julkaistu:

Valinnanvara
Matkalaukku on kätevä ja helppo tapa matkatavaroiden kuljetukseen.
Matkalaukku on tavara, johon varsinkin paljon matkustelevan kannattaa satsata. Sen ulkonäkö, paino, suojaavuus ja kestävyys ovat kaikki asioita, joille jokainen antaa oman painoarvonsa. Jos haluaa selvitä liukuhihnoilla odotellessa helpolla ja nähdä laukkunsa jo kymmenien metrien päästä, kannattaa hankkia persoonallinen ja hauskan näköinen printtimatkalaukku. Himoshoppailijalle taas paras on itsessään mahdollisimman kevyt laukku, jolloin mukaan saa palatessa enemmän tavaraa. Monille laukun kestävyys ja sen suojaavuus ovat myös erittäin tärkeitä asioita. Valitse siis, mitkä piirteet ovat sinulle tärkeitä ja mitkä vähemmän merkityksellisiä, kun olet hankkimassa uutta matkalaukkua.

Laukkujen hinnoissa laatu näkyy melko selvästi. Kestävimmät ja laadukkaimmat laukut ovat kalliita, mutta usein myös hintansa arvoisia. Moni hintava ja oikeasti laadukas matkalaukku voi kestää koko loppuelämäsi.

Myös matkalaukkujen koossa on valinnanvaraa. Pieniä matkustamoon mahtuvia viikonloppulaukkuja sekä valtavia matkalaukkuja viikkojen pituisille reissuille. Vaihtoehtoja löytyy siis kaikenlaisille matkustajille. Valitse omaan tyyliisi ja käyttöösi sopiva laukku ja satsaa laatuun.

TUOTTEET:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys: Monet helsinkiläiset hämmästyivät verenpunaista aurinkoa – meteorologi: tästä ilmiö johtuu

    2. 2

      Rauman Lyseon lukiossa nähtiin mies puukon kanssa – poliisi otti epäillyn kiinni

    3. 3

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    4. 4

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    5. 5

      Äiti tappoi 5 vauvaa ja kätki ruumiit astioihin – 13 vuoden tuomio jäi pysyväksi

    6. 6

      Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

    7. 7

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    8. 8

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    9. 9

      Tunnistatko tätä härveliä? Tuurin legendaarinen ”tarjoushaukka” esittelee huutokauppakeisarille kyseenalaisia tuotteita – Heliltä härski heitto

    10. 10

      Lyhytkasvuinen Linda työnsi lastaan kärryissä, kun häneltä tivattiin kadulla: ”Mihin sä olet vauvaa viemässä?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    4. 4

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    5. 5

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    6. 6

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    7. 7

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    8. 8

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    9. 9

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    10. 10

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys: Monet helsinkiläiset hämmästyivät verenpunaista aurinkoa – meteorologi: tästä ilmiö johtuu

    2. 2

      Rauman Lyseon lukiossa nähtiin mies puukon kanssa – poliisi otti epäillyn kiinni

    3. 3

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    4. 4

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    5. 5

      Äiti tappoi 5 vauvaa ja kätki ruumiit astioihin – 13 vuoden tuomio jäi pysyväksi

    6. Näytä lisää