Hilma

Matkat

Äkkilähtijöillekin löytyy vielä tilaa – Nämä ovat hiihtoloman suosikkikohteet Suomessa

Julkaistu:

Hiihtoloma
Vaikka kohteita on jo varattu paljon, hiihtokeskuksissa on edelleen tilaa äkkilähtijöille.
Lomarengas Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Olkkolan mukaan tulevan hiihtolomasesongin suosikkikohteet ovat Ruka, Ylläs ja Vuokatti. Heti perässä tulevat Tahko, Pyhä ja Levi. Varatuin ajankohta on Väli-Suomen hiihtolomaviikko 9.

Lomarenkaan majoituskohteiden varaukset kulkevat linjassa edellisvuoden kanssa. Suosituimpien hiihtokeskuksien majoituskohteista on tällä hetkellä varattuna 75–80 % jokaisella hiihtolomaviikolla. Neljän hengen mökki mukavuuksilla alle viiden kilometrin päässä rinteistä maksaa alkaen 500 euroa viikko. Majoituskohteista on mahdollisuus varata myös minilomia esimerkiksi 2–4 päiväksi. Tällöin lomat neljälle lähtevät 300 eurosta.

Hiihtokeskusmajoitusten lisäksi suomalaiset varaavat rantamökkejä myös hiihtolomalla. Vapaita mökkejä on runsaasti kohtuullisen matkan päässä keskusten palveluista ja hinnat ovat edullisempia.

– Rantamökit houkuttelevat lomailijoita, jotka kaipaavat omaa rauhaa. Järvi vetoaa suomalaiseen, vaikka päällä olisikin jääkansi ja lumivaippa. Pilkkimään pääsee ilman kalastuslupaa ja murtomaahiihtolatuja lähtee usein mökkien lähettyviltä, kertoo Olkkola.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Venäläisten varaukset keväälle on vähentyneet, mutta paikkausta tähän tulee Keski-Euroopasta.

– Suomessa lomailu kiinnostaa eritoten saksalaisia ja sveitsiläisiä.

Koulujen hiihtolomaa vietetään Etelä-Suomessa viikolla 8, Väli-Suomessa viikolla 9 ja Itä- ja Pohjois-Suomessa viikolla 10.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      8-vuotiaan isä kuoli onnettomuudessa – syyte: Äiti kavalsi poikansa perinnöstä yli 40 000 €

    2. 2

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Ainutlaatuinen video näyttää Therese Johaugin reaktion – tyly uutinen paljastui hänelle tv-kameroiden edessä

    5. 5

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    6. 6

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    7. 7

      Cheekin viimeinen keikka loppuunmyytiin alle minuutissa – lisäkeikka perjantaille!

    8. 8

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    9. 9

      Yhtä USA:n suurimmista stadioneista oltiin juuri räjäyttämässä, kun epä­onninen bussi kurvasi suoraan lähetykseen

    10. 10

      Pelastuslaitos varoittaa talven tullen yleistyvästä näystä parkkipaikoilla – vaara leikkiville lapsille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    6. 6

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    7. 7

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    8. 8

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    9. 9

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    10. 10

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    6. 6

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      8-vuotiaan isä kuoli onnettomuudessa – syyte: Äiti kavalsi poikansa perinnöstä yli 40 000 €

    2. 2

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Ainutlaatuinen video näyttää Therese Johaugin reaktion – tyly uutinen paljastui hänelle tv-kameroiden edessä

    5. 5

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    6. Näytä lisää