Enni, Eine

Matkat

5 vaiettua salaisuutta lentomatkustamisesta - tämä on vessan jälkeen saastaisin osa

Julkaistu:

Lentomatkustaminen
Lentomatkustaminen on yleistynyt lähes kaikille sopivaksi tavaksi liikkua, mutta ihan kaikkea siitä ei tiedetä.
Kovan kilpailun ja halpenevien lippujen vuoksi lentomatkustamisesta on karissut viimeisetkin rippeet takavuosien glamourista. Lentämisessä on kuitenkin vielä olemassa yllättäviäkin salaisuuksia.

Yahoo Travel keräsi kokeneilta lentoemänniltä ja stuerteilta lentomatkustamiseen liittyviä salaisuuksia. IS poimi niistä viisi. Yahoon jutun voit lukea täältä.

1. Aika on rahaa

Syy, miksi lentokoneen matkustamon miehistö hoputtaa ystävällisesti matkustajia pikaisesti omille paikoilleen matkatavaroineen ja myös perillä koneesta ulos, ei aina ole lentoyhtiön aikataulujen täsmällisyysvaatimukset. Monet lentoyhtiöt maksavat matkustamomiehistölle palkkaa lentotuntien mukaan. Raha juoksee vain niistä tunneista, kun kone on liikkeellä.

2. Innokas juhliminen on tarua

Miehistön villit ja alkoholinhuuruiset juhlat vuorojen välillä ovat tänä päivänä lähes urbaani legenda. Omalla vapaa-ajallaan miehistöllä on toki mahdollisuus rentoutua parin drinkin äärellä. Lentojen aikataulut ovat tiukentuneet, työvuorossa alkoholin käytössä on voimassa ehdoton nollatoleranssi ja miehistön perillä olevaa vapaa-aikaa on supistettu. Näin ollen useimmat miehistön jäsenistä piipahtavat kohteessa lähinnä syömässä tai ostoksilla, katselevat televisiota ja ottavat, ennen kaikkea, hyvät yöunet.

3. Kymppikerhoon yrittäminen ei onnistu salassa

Jos kuvittelet onnistuvasi livahtamaan yhdessä kumppanisi kanssa lentokoneen vessaan intiimiin puuhiin, mieti uusiksi, sillä matkustamon miehistö huomaa yleensä kaiken. Miehistön päätehtävänä on turvata matkustajien turvallisuus, joten mikään asia ei jää heiltä huomaamatta. Miehistö ei ole välttämättä kieltämässä asiaa, mutta ihmettelevät suuresti, miksi juuri likaisessa lentokoneen vessassa.

4. Vessan lattialla oleva neste ei ole vettä

Lentokoneiden vessat ovat usein likaisia, ja monet matkustajista ottavat koneessa kengät pois jalasta ja hipsivät sitten sukkasillaan vessaan. Älä tee näin, vaan laita mennessäsi ehdottomasti kengät jalkaan, sillä vessan lattialta löytyy yleensä muutakin kuin vettä. Myös lentokoneen istuinpenkkien selkänojassa olevat tarjoilupöydät voivat olla todellisia bakteeripommeja, koska niiden päällä nähdään vaihdettavan myös vauvojen vaippoja. Yahoo Travelin mukaan tarjoilupöydät ovat heti vessojen jälkeen likaisimmat kohdat koneen sisätiloissa.

5. Tahrat pois

Lentoemännät ovat tahranpoiston asiantuntijoita. Koneen ahtaissa tiloissa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Jos tahrit vaatteitasi, niin pyydä heti lentoemänniltä apua. He tietävät asiaan parhaimmat niksit. Lentokoneessa on myös todella kuiva ilma, ja iho joutuu kovalle koetukselle. Lentoemänniltä voi myös kysyä laajasta ihonhoitotuoteviidakosta toimivia vinkkejä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    5. 5

      Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

    6. 6

      Lentokoneesta putosi jäätynyttä ulostetta intialaiskylään

    7. 7

      Happoradion rumpali avautui lumikaaoksesta: ”Eristys päällä” – tuhansia jälleen saarroksissa Alpeilla

    8. 8

      RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

    9. 9

      Metsästyskoira ampui isäntänsä Venäjällä

    10. 10

      Kalifornian kiduttajaäidin sisko NBC:lle muutoksesta perheidyllissä: He alkoivat yllättäen elää ”menetettyä” nuoruuttaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    3. 3

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    4. 4

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    5. 5

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    6. 6

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    7. 7

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    8. 8

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    9. 9

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    10. 10

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    5. 5

      Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

    6. Näytä lisää