Anja, Anita

Matkat

Mikä on nestettä turvatarkastuksessa? Yllättävä nyrkkisääntö kertoo sen

Julkaistu:

finavian vinkki
Eniten harmaita hiuksia lentoaseman turvatarkastuksessa matkustajille aiheuttaa se, mikä lasketaan nesteeksi ja mikä ei. Siihen on olemassa selkeä neuvo.
– Matkustajat kuljettavat mukanaan hyvin monenlaisia tavaroita: kosmetiikkaa, elintarvikkeita, elektroniikkaa, polkupyöriä, suksia, sukellusvarusteita, kävelysauvoja, lastenvaunuja, paistinpannuja, retkikeittimiä jne. Suurin osa on sallittuja tuotteita, kunhan ne vain pakataan oikein ja noudatetaan koko- ja määrärajoituksia, viestintäpäällikkö Annika Kåla Finaviasta summaa lentomatkustajien matkatavaroiden kirjon.

Kabiiniin vietävistä, turvatarkastuksen läpi kulkevista tavaroista eniten päänvaivaa aiheuttaa edelleen neste ja mikä oikein lasketaan nesteeksi. Moni osaa yllättyy esimerkiksi sitä, että vaseliinipurkki luetaankin nestemäiseksi tuotteeksi.

– Nesteeksi luokiteltavat tuotteet ovat usein arkipäiväisiä tavaroita ja aineita. Nesteitä ovat niinkin tavalliset tuotteet kuin voi- ja margariinirasiat tai tuorejuustot. Ne siis pitää pakata ruumamatkatavaraan, Kåla sanoo ja antaa vinkin:

– Hyvä nyrkkisääntö on, että jos tuotetta voi levittää veitsellä, se kannattaa laittaa ruumaan menevään laukkuun.

– Myös useimmat säilykkeet ovat nesteitä. Muun muassa hedelmäsäilykkeet, hernekeitot ja kalasäilykkeet kuljetetaan ruumamatkatavaran mukana.

Bonat, jogurtit ja tuorejuustot jäivät

IS kertoi viime viikolla, että vesi- tai limupullon tyssääminen käsimatkatavaroiden turvatarkastukseen on vieläkin matkustajille suurin yllätys tavaroista, jotka eivät mene läpi.

Lukijat kertoivat, millaisia yllätyksiä heille on tullut nesteistä, jotka eivät ole olleet selkeästi vettä tai muita juotavia tuotteita.

– Minulta vietiin Bonan hedelmäsosepurkit, jotka olin ottanut itselle välipalaksi koneen vaihtokentälle. Jouduin odottamaan seuraavaa lentoa monta tuntia, siksi ”eväät”, nimimerkki Mummo kertoi.

– Halusin viedä Violan appelsiinituorejuustoa kaverille Turkkiin tuliaiseksi, koska hän siitä niin kovin tykkää. No, lopulta natustelin tuorejuustoa yksinäni turvatarkastuksen edessä - nälkäkin alkoi jo olla, nimimerkki Om nom nom kertoo.

Liisalta vietiin jogurtti.

– Olin ottanut erheessä matkaevääksi jogurttia ja sen takavarikoivat kyllä, hän kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Hamilton nopein 1. osiossa, Grosjean ja Perez raivosivat – IS seuraa

    3. 3

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    4. 4

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    5. 5

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    6. 6

      Juho Haapoja menetti tittelinsä, uran jatko avoin – ”Nyt on tarkan harkinnan paikka”

    7. 7

      Nokian Edenin uima-altaaseen tuli vuoto, asiakkaat evakuoitiin ilman vaatteita taivasalle

    8. 8

      Naiset antavat 7 vinkkiä, miten pitkän seksittömän kauden voi katkaista

    9. 9

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    10. 10

      Löydätkö 7 eroavaisuutta? Veikeitä otuksia vilisevään metsäkuvaan kätkeytyy kinkkinen arvoitus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    4. 4

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    5. 5

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    6. 6

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    9. 9

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

    10. 10

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Hamilton nopein 1. osiossa, Grosjean ja Perez raivosivat – IS seuraa

    3. 3

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    4. 4

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    5. 5

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    6. Näytä lisää