Tekeekö mieli kuluttaa tuntien lentomatka vaikkapa neuloen? Keskeneräisen sukan matka tyssää kuitenkin jo Helsinki-Vantaalle turvatarkastukseen, jos neuloo metallisilla puikoilla. Niitä ei saa ottaa matkustamoon turvallisuussyistä.
Myös muille matkustamoon vietäville metalliesineille on tiukat rajat, esimerkiksi saksien koolle ja esineiden terävyydelle.
Jotta pitkäkin lento sujuisi mukavasti, tavaroiden läpipääsyn turvatarkastuksesta voi testata Finavian sivuilla jo etukäteen.
Yllättäen eniten turvatarkastuksessa kiinni jää edelleen vesi- tai limupulloja.
– Niiden osalta tulee yllätyksiä, että niitä ei voi viedä turvatarkastuksen läpi, viestintäpäällikkö Annika Kåla Finaviasta kertoo.
Finavia vastasi viiteen talvilomailijaa askarruttavaan kysymykseen, mikä menee lentoaseman turvatarkastuksesta läpi ja mikä ei.
1. Saako lentokoneessa neuloa? Saako neulepuikot viedä turvatarkastuksen läpi koneeseen?
– Kyllä saa kutoa. Lentokoneen matkustamoon voi viedä muoviset ja puiset sukkapuikot. Metallipuikot pitää pakata ruumamatkatavaraan, joten niitä ei pysty viemään turvatarkastuksen läpi.
Koneeseen saa viedä muovi- tai bambupuikot mutta ei metallisia.
2. Sakset ovat kiellettyä, mutta saako lentokoneeseen ottaa kynsisakset?
– Kynsisakset, joiden terän pituus on enintään 6 senttimetriä, saa viedä matkustamoon. Tätä isommat sakset pitää pakata ruumamatkatavaraan.
3. Saako mukaan ottaa omat, metalliset ruokailuvälineet, jos ei halua syödä lentoyhtiön muovisilla välineillä?
– Tavalliset ruokailuvälineet voi viedä turvatarkastuksesta läpi, kunhan veitsien ja haarukoiden terät ovat pyöreäpäisiä eikä piikkien pituus ylitä kuutta senttimetriä. Pihviveitset pitää aina pakata ruumamatkatavaraan.
4. Saako matkustamoon ottaa pientä hiuslakkapulloa, joka alittaa turvatarkastuksessa määritellyn maksimikoon nesteille?
– Matkustamoon voi viedä enintään 100 millilitran kokoisen hiuslakkapullon. Isommat hiuslakkapullot pitää pakata ruumaan. Yli 500 millilitran hiuslakkapulloja ei saa viedä lainkaan lentokoneeseen, niitä ei siis saa kuljettaa edes ruumassa. Ne luokitellaan helposti syttyviksi tuotteiksi.
5. Saako koneeseen viedä kynsilakanpoistoainetta? Saako sitä tai kynsilakkaa käyttää koneessa?
– Alle 100 millilitran kokoisen kynsilakanpoistoaineen voi ottaa mukaan matkustamoon. Isommat pakkaukset pitää laittaa ruumamatkatavaran joukkoon. Kynsilakan voi myös kuljettaa matkustamossa. Lentoyhtiöltä kannattaa kysyä tietoja siitä, voiko näitä voimakkaan hajuisia tuotteita käyttää matkustamossa.