Severi

Matkat

Ei rokotetta - uusi tappava punkkitauti leviää lomakohteissa

Julkaistu:

Punkkitauti
Matkailijan on syytä olla tarkkana. Punkin levittämä verenvuotokuume on lisääntynyt Turkissa.
Etelä- ja Itä-Euroopassa matkustavan ja luonnossa liikkuvan riskinä on sairastua vakavaan, punkin levittämään tautiin. Krimin-Kongon-verenvuotokuume on ainoa verenvuotokuume, joka on levinnyt Afrikasta Eurooppaan.

WHO on luokitellut sen erittäin vakavaksi uhaksi.

- Tauti on selvästi lisääntynyt Turkissa, kertoo zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta.

Taudilla on korkea kuolleisuus. Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskus EDCD:n mukaan keskimäärin joka kolmas, 30 prosenttia, menettää henkensä punkin puremasta saamaansa virukseen.

- Tämä on valtava määrä verrattuna tauteihin, joita punkki kantaa Suomessa tällä hetkellä. Borrelioosiin menehtyminen on erittäin harvinaista, puutiaisaivokuumeessa kuolleisuus on Pohjoismaissa noin 1-2 prosentin luokkaa.

Tauti on selvästi lisääntynyt Turkissa.

Ihminen voi saada tartunnan myös päätyessään suoraan kosketukseen eläimen tai sairastuneen ihmisen veren tai muun infektoituneen kudoksen kanssa. Eläimistä jänikset, linnut, nautakarja, lampaat ja vuohet voivat kantaa tautia.

Turkissa sairastuneita oli vuonna 2011 peräti tuhat. Euroopan alueilla tapauksia on raportoitu lisäksi muun muassa Albaniassa, Bulgariassa, Kosovossa, Kreikassa ja Etelä-Venäjällä.

- Krimin-Kongon-verenvuotokuumeviruksen esiintymisalueilla tartuntariski on suurin henkilöillä, jotka työskentelevät kotieläinten parissa, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tartuntatautilääkäri Suvi Timonen.

Verenvuotokuumeen itämisaika on yleensä 3-7 päivää. Se aiheuttaa aluksi flunssan tai vatsataudin kaltaisia oireita. Pahimmissa tapauksissa nenä, ikenet ja sisäelimet alkavat vuotaa verta. Lisäksi voi esiintyä verioksentelua ja ihonalaista verenvuotoa. Taudista selviävien toipuminen alkaa noin 10-20 vuorokautta oireiden alkamisen jälkeen.

Krimin-Kongon-verenvuotokuumetta kantavat
Hyalomma-punkit, joita Suomesta ei luontaisesti löydy.

- Punkin tuojia, eli muuttolintuja, jotka kantavat näitä punkkeja, tulee varmaankin jo nyt tänne ihan riittävästi, professori Vapalahti toteaa.

Ilmastonmuutos on kasvattanut punkkien isäntäeläinten levinneisyysalueita. Esimerkiksi juuri muuttolinnut lentävät aikaisempaa pohjoisemmaksi.

Krimin-Kongon-verenvuotokuumeen leviäminen Keski-Eurooppaan ja lopulta Suomeen asti on siis ajan kysymys.

Tämä ei kuitenkaan ole meille niitä ensimmäisiä uhkia.

Siinä voi tosin kulua pitkään. Verenvuotokuumeen kannalta suomalaisen on nyt syytä olla tarkkana vain lomaillessaan.

- Lähinnä tässä vaiheessa ihmetellään, voisiko tautia esiintyä muuallakin Etelä-Euroopassa kuin Balkanilla. Jos maaperä olisi
Hyalomma-punkeille suotuisa, tautia olisi varmaan jo nyt Suomessa.
Periaatteessa se varmaan jollain aikataululla voi levitä myös eteläisimpään Keski-Eurooppaan ja ehkä pohjoisemmaksikin. Tämä ei kuitenkaan ole meille niitä ensimmäisiä uhkia, Vapalahti sanoo.

Punkkitaudeista borrelioosiin ei vieläkään ole rokotetta. Verenvuotokuumeista yhteenkään ei ole onnistuttu kehittämään ehkäisevää lääkettä. Ainoa keino ehkäistä taudin tarttumista on pukeutua suojaaviin vaatteisiin ja käyttää hyönteiskarkotteita riskialueilla liikkuessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

    4. 4

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    5. 5

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    6. 6

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    7. 7

      Kopelointia, huorittelua, vihjailua... Kansanedustajanaiset kertovat työssään kohtaamasta häirinnästä

    8. 8

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    9. 9

      Nokkakolari liukkaalla tiellä Lappeenrannassa – nuori mies kuoli

    10. 10

      Yle: Mika Myllylän Olivia-tytär kuuli isänsä kuolemasta kesken huvipuistoretken – osasi odottaa uutista: ”Sitä sai pelätä jo aiemmin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    5. 5

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    6. 6

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    7. 7

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    8. 8

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    9. 9

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    10. 10

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    10. 10

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

    4. 4

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    5. 5

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    6. Näytä lisää