Ursula

Matkat

Koe erilainen Viro - lähde lasten kanssa Muhuun

Julkaistu:

Lähimatkailu
IS keräsi hyvät tärpit lapsiperheille Viron minilomaan.

1. Tuulimyllyjä, olkikattoisia taloja, luonnonkauniita maisemia.

Muhun saari Virossa, mantereen ja Saarenmaan välissä, jää helposti huomaamatta, mutta se on täynnä lapsiperheelle sopivia seikkailuja.

Vanatoan maatilamajoitus Koguvan kylässä on hyvä vaihtoehto lasten kanssa reissaajalle. Nurmikentällä on tilaa heittää kärrynpyöriä, ja vanhasta veneestä tehdyssä hiekkalaatikossa voi rakentaa mielin määrin.  

Matkaa Muhun museoon on vain kivenheiton verran. Vanhoihin rakennuksiin tehty museo sopii myös perheen pienimille. Ihasteltavaa riittää niin vanhassa nuken tuolissa kuin kangaspuissa, joita pääsemme kokeilemaan Meret-oppaan opastuksella. Koululaista kiinnostaa entisajan koulu, jossa opettaja puuhasteli verstaassa omiaan sillä välin, kun oppilaat työskentelivät luokassa.

Yllätymme kuullessamme, että sauna koostui kahdesta rakennuksesta, joista toisessa asustivat lampaat. Köyhimmät ihmiset pitivät majapaikkaa eläinten kanssa.

Lisätietoja:
www.muhumuuseum.ee

2. Silkkitaidetta

Museosta jatkamme käsityöläispuotiin. Tallinnalainen Sirje Tyyr teki harrastuksestaan työn, kun hän muutti Muhun saarelle miehensä perässä.

Pääsemme värjäämään silkkihuiveja. Lopputulokseksi saadaan huiveja kaikissa sateenkaaren väreissä. Taideteokset jätetään kuivamaan vuorokaudeksi.  

Lapset odottavat malttamattomina huivien hakua. On hauska saada itse värjätty huivi kesäpäähineeksi. 

Silkkihuivin värjäysworkshop maksaa 12 e/hlö. Myös kirjonta- ja muita käsityökursseja.

Lisätietoja: web.zone.ee/sirjetyyr/

3. Mustalla ruunalla, valkealla varsalla

Tihusen ratsutilalla pääsee kokematonkin ratsastamaan. Viron hevoset ovat kilttejä ja hyvin koulutettuja. 7-vuotiasta ei pelota ollenkaan, vaikkei ratsastuskokemusta juuri ole. Minäkin uskaltaudun parinkymmenen vuoden tauon jälkeen hevosen selkään.

- Kiesi menee edellä ja te seuraatte perässä, ilmoittaa Martin, tilan isäntä, joka on vastaanottanut meidät tilalle tanssiaskelein.

Suuntaamme maastoon – ja tosiaan, Rami ja Eksotika kulkevat nätisti, mitä nyt jokunen tuore puunoksa on silloin tällöin maistettava.

Vanhassa riittipaikassa metsän keskellä pidämme tauon ja hepat saavat jatkaa syöpöttelyä.

- Sitä ne muutenkin tekevät 22 tuntia vuorokaudessa, nauraa Martin.
Paluumatkalla pääsee myös pienempi tytöistä ratsaille. Taluttaja kulkee vieressä, eikä tyttöä pelota ollenkaan – ei edes silloin kun käynti muuttuu raviksi.

Ensimmäinen kysymys pois lähtiessämme kuuluu: ”Milloin tullaan uudestaan?”

Maatilamajoitusta 24 e/vrk/henkilö sisältäen aamiaisen. Lounas ja päivällinen 12 euroa. Seuraavan päivän ratsastusretket räätälöidään vieraiden kanssa yhdessä aina edellisenä iltana.

Lisätietoja: www.tihuse.ee

4. Melko isoja tipuja

Strutsifarmilla pääsee ruokkimaan isoja lintuja kädestä pitäen. Strutsin muna painaa pari kiloa, ja se vastaa 20 kananmunaa.

Strutsifarmin asukkaisiin kuuluvat myös kengurut. Yhden pussista pilkottivat ensin käpälät ja sitten pikkuinen kuono. Lopulta veitikka työntyi kokonaan ulos.

Lisätietoja: www.jaanalind.ee

5. Head isu – hyvää ruokahalua!

Kulinaristin ei tarvitse paastota Muhullakaan. Tarjolla on niin maalaisruokaa kuin fine diningia. Me suuntasimme päivälliselle kauniiseen Pädasten kartanoon.

Rennossa meriterassiravintolassa pääsee nauttimaan kauniiden annosten lisäksi myös puisto- ja merinäkymistä. Tuliaiseksi tarttui maukasta Muhun leipää ja ihanaa hunajaa muhulaiselta tilalta.

Virossa kannattaa maistaa myös talkkunaa eli kamaa. Sitä käytetään muun muassa jälkiruokavanukkaissa ja jugurttijuomissa.

Lisätietoja: www.padaste.ee

Vinkki!
Muhusta pääsee kätevästi siltaa pitkin Saarenmaalle, jossa kannattaa hyvällä säällä käydä ainakin uimassa. Kurkkaa myös jalkapallokenttää, jonka keskellä kasvaa iso puu!

Miten Muhuun?
 
1. Lasten kanssa kätevintä on lähteä omalla autolla tai vuokrata auto Tallinnasta.
 
2. Matka Tallinnasta Virstun satamaan kestää noin 1,5 tuntia. Matkan varrella on useampi pysähdyspaikka, joissa voi ruokailla.

3. Lauttoja Virstusta Muhun puolelle Kuivastun satamaan on yleensä pari kertaa tunnissa. Matka kestää noin 25 minuuttia.

4. Lauttojen aikataulut ja hinnat: http://www.tuulelaevad.ee

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Toni Edelmann on kuollut

    7. 7

      Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

    8. 8

      Kissavahdiksi pestattu mies törmäsi yllätykseen Skotlannissa – ”Se hetki, kun tajuat kissojen muuttaneen pois ja jonkun muun muuttaneen tilalle”

    9. 9

      Väärä vainaja haudattiin Oulussa – hauturi pahoillaan: ”Näin pääsi käymään”

    10. 10

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    4. 4

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. 6

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    9. 9

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    10. 10

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. Näytä lisää