Enni, Eine

Matkat

"Rahat kelpaa, lippua ei saa!" - VR:n lippuale kääntyi päälaelleen

Julkaistu: , Päivitetty:

Viiden euron junaliput tukkivat VR:n lipunmyynnin.
VR on viime päivinä saanut osakseen kiihtynyttä arvostelua, jonka henki on kärjekkäimmillään tämä:

"Kiitti ihan hitosti VR!!!! Rahat kelpaa mutta lipua ei saa", kirjoitetaan VR:n Facebook-sivuilla.

VR on sanaillut asiakkaidensa kanssa Facebookissa.

Näin VR: "SuperSäästö -liput yllättivät suosiollaan verkkokaupan. Verkkokaupassa saattaa edelleen esiintyä hitautta. Mikäli ostotapahtumasi on epäonnistunut, mutta sinulta on veloitettu matkan hinta verkkopankissa pyydämme täyttämään oheisen linkin kautta löytyvän lomakkeen. Kiitos kärsivällisyydestäsi."

Eräs asiakas kuittasi, ettei palautelomake lähde liikkeelle ilman lipun numeroa, jota on vaikea tietää, koska lippua ei tullut, vaikka maksoi.

VR lupasi, ettei numeroa siinä tapauksessa tarvita.

Asiakkaat ovat valittaneet, ettei palautetta voi antaa, koska VR:n puhelinpalvelu katkaisee puhelun ruuhkan vuoksi.
Odottamaan ei voi jäädä.

VR:n tiedotteen ilmaus "ohjelmassa esiintyy hitautta" on suututtanut myös.

Asiakas kysyy, miksi ei saman tien kerrottu, että hinta voidaan periä, mutta lippua ei silti saa. Se olisi hänen mukaansa ollut olennaisempi tieto.

VR:n viestintäasiantuntija Sinihannele Mesilaakso pahoittelee tapahtunutta.

- Meidän tarjouksemme yksinkertaisesti ruuhkautti lipunmyynnin ja verkkokaupan. Käsittääkseni tilanne on nyt tasaantunut.

VR lupasi myydä viiden eruon lippuja kanta-asiakkailleen "veturilaisille" tietyillä reunaehdoilla. Kampanja on voimassa 4. huhtikuuta asti.

- Suosio yllätti.

Mesilaakso ei tiedä, että kukaan olisi jäänyt kokonaan ilman lippua, vaikka on maksanut siitä.

- Pitää selvittää asia. Jos näin on käynyt, se hyvitetään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    4. 4

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    5. 5

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    6. 6

      Sami ällistyi saatuaan vakuutusyhtiöltä korvauksen emätinsairauden hoidosta: ”Olihan tämä aika iso uutinen”

    7. 7

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Hurmaavan huimaa charmia, kunhan ei muuta naapuriin”

    8. 8

      Kyllönen kummasteli: Mihin vanhasmainen hersyvä huumori katoaa kameroiden edessä? Vanhasen vastaus sai aikaan naurunremakan

    9. 9

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    10. 10

      Mies anasti matkustajia täynnä olleen bussin keskellä päivää Itäkeskuksessa – lähti ajamaan bussin omaa reittiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    3. 3

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    4. 4

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    5. 5

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    6. 6

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    7. 7

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    8. 8

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    9. 9

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    10. 10

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    10. 10

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    4. 4

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    5. 5

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    6. Näytä lisää