Heikki, Henna

Matkat

Rauhaa, matalat rannat, ei seksiturismia - Tämä Thaimaan kohde on kuin luotu lapsiperheille

Julkaistu:

Thaimaa
Kantiang Bayn ranta Koh Lantan eteläisessä päässä on kuin tehty lapsiperheen rauhalliseen lomailuun.
Ranta on matala ja uskomattoman rauhallinen jopa ruuhkaisimpaan aikaan keskipäivällä. Ainoastaan muutamia perheitä on uimassa ja loikoilemassa auringossa.

Tanskalaisten ja ruotsalaisten perheiden ja pariskuntien suosima legendaarinen Why Not –baari uinuu päivällä herätäkseen taas illalla eloon tulishow´n ja live-musiikin merkeissä.

Piskuisen kylän tunnelma on unisen raukea.

Rannalta löytyy vain muutama hotelli: pari keskihintaista ja yksi pökerryttävän kallis. Hotelleista Baan Lanta Spa on siisti ja sopii hyvin perhematkaajan lompakolle. Suvun pyörittämästä hotellista löytyy pieni uima-allas ja tusinan verran bungaloweja, joista pari upealla merinäköalalla.

Puolikuuna kaartuvan rannan toisessa päässä komeilee ylellinen Pimalai Spa and Resort, joka tarjoaakin sitten uskomattoman ylelliset puitteet luksuslomalle. Paikan kehutaan olevan yksi eteläisen Thaimaan hulppeimmista hotelleista. Ja hintakin on sen mukainen: pienin rantahuvila maksaa noin 900 euroa yöltä.

Monesta muusta Thaimaan kohteesta Koh Lantan Kantiang Bay eroaa siinä, että viisi kertaa päivässä kuuluu kovaäänisistä muslimien rukouskutsu. Piskuisen kylän tunnelma on unisen raukea. Rannalta perheet laahustavat keskipäiväksi Drunken Sailor -nimisen kahvilan riippukeinuihin juomaan kylän parasta kahvia ja smoothieita. Kylästä, jos rannan ohittavaa tienpätkää edes sellaiseksi voi kustua, löytyy se yksi Seven Eleven sekä muutama hierontapaikka. Ravintoloita on vain muutama. Kaupoista saa ostettua pakolliset rantalelut, mutta ei juuri muuta.

Helpoin tapa liikkua on tuk tuk tai mopo, joilla näkee liikkuvan myös kokonaisia skandinaaviperheitä. Etelään päin mennessä tiet muuttuvat koko ajan kuoppaisemmiksi ja huonommiksi, joten liikennettä on thaimaalaisittain verrattuna hyvin vähän ja se on suhteellisen rauhallista. Etelämpänä myös rannat autioituvat upeiksi ”salarannoiksi”, joilla voi loikoilla lähes ylhäisessä yksinäisyydessä.

Muutenkin saarelta löytyy rantoja jokaisen tarpeeseen. Lähes koko saaren länsipuoli on yhtä rantojen nauhaa, jota tuntuu jatkuvan loputtomiin. Saaren päätie kiertää rannat kaukaa, joten rannoille ei kantaudu liikenteen ääniä eikä muutakaan hälyä.

Etelämpänä myös rannat autioituvat upeiksi ”salarannoiksi”, joilla voi loikoilla lähes ylhäisessä yksinäisyydessä.

Saaren varsinaiseen keskukseen Saladaniin on Kantiang Bayn rannalta noin puolen tunnin matka autolla. Muutaman kadun ympärille kohonneesta Saladanista löytyy jonkin verran shoppailtavaa ja lukuisia kalaravintoloita. Lisäksi saaren itäpuolella sijaitseva vanhakaupunki Lanta Old Town on yksi kohde, jossa kannattaa loman aikana edes piipahtaa.

Saladanin läheltä löytyvät myös saaren suuret rannat suurine hotelleineen. Silti myös esimerkiksi viisi kilometriä pitkä Phra Ae eli Long Beach on pysynyt moneen muuhun kohteeseen verrattuna idyllisenä ja rauhallisena rantana. Rannan keskiosa on pysynyt lähes autiona. Eniten lomalaista saattavat häiritä ”kauniit ja täydelliset” ruotsalaisperheet.

20 000 asukkaan Koh Lanta on ylipäänsä kestänyt hyvin Thaimaahan rynnineet turistit. Saari on pysynyt lähes ennallaan vuosien ajan. Seksiturismia ja kaupustelijoita ei näy missään. Muslimivaltaisella saarella ei ole juuri lainkaan yöelämää.

Yhtenä syynä saaren säilymiselle saattaa olla se, että Koh Lanta on yhä melko hankalien yhteyksin päässä. Bangkokista Krabille lentää vähän yli tunnissa. Krabin lentokentältä on Koh Lantalle noin kahden ja puolen tunnin ajomatka. Vuosien rakennustöistä huolimatta saarelle ei ole vieläkään saatu rakennettua siltaa vaan mantereelta sinne pääsee yhä vain kahden lossin avulla. Laivoja kulkee suoraan saarelle Phuketista ja Krabilta.

Kantiang Bayn rannalta pääsee pitkähäntäveneillä helposti ja halvalla Koh Ngaille tai muille pienille lähisaarille. Vähän pidempiä matkoja varten kannattaa matkustaa Saladaniin ja ottaa sieltä kunnon laivakyyti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    2. 2

      HS-gallup: Niinistön kannatus pudonnut, Väyrynen hurjassa nousussa

    3. 3

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    4. 4

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    5. 5

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    6. 6

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    7. 7

      Friederike-myrsky kylvänyt tuhoa Euroopassa – hurrikaanitason tuulet tappaneet ainakin yhdeksän

    8. 8

      Kauhunhetki joella tallentui videolle: Kalastajat pelastautuivat viime hetkellä päälle ajaneen ökyveneen alta

    9. 9

      Minna on odottanut lentoa Kanarialta kotiin Ouluun yli 30 tuntia: ”Täällä alkaa olla hermot kireänä”

    10. 10

      Tätä on suomalaisten aito ja ehta arkiseksi – salatut faktat paljastuvat: Lemmittekö te yhtä usein kuin muut?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    4. 4

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    5. 5

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    6. 6

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    7. 7

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    8. 8

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    9. 9

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    10. 10

      Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    2. 2

      HS-gallup: Niinistön kannatus pudonnut, Väyrynen hurjassa nousussa

    3. 3

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    4. 4

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    5. 5

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    6. Näytä lisää