Tenho, Max

Matkat

Täällä eivät amerikkalaiset joululaulut raikaa - kaupunginhallitus kielsi!

Julkaistu:

LIV
Jouluna Salzburgin kaduille leviää ihmeellinen valo. Se voimistuu jouluaattoa kohti, ja levittää toiveikasta hehkua tulevaan vuoteen. Ilmassa on odotusta.
Hehkuviini tuoksuu Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1996 listatun vanhankaupungin kujilla, ja kaupoista kuuluu paikallinen joulumusiikki. Kulkusia ei kuulla, eikä Santa Claus tule kaupunkiin. Näin Salzburgissa, missä kaupunginhallitus on kieltänyt amerikkalaiset joululaulut ja punanuttuiset Coca-Cola-pukit.

Kulkusia ei kuulla, eikä Santa Claus tule kaupunkiin.

Salzburgin jouluperinteet on tarkoin määritelty jo kauan sitten. Christkindlemarktit eli joulutorit ovat ilahduttaneet paikallisia jo 1400-luvulta asti. Tänä jouluna kaikki on samoin kuin ennenkin: Residenzplatz prinssiarkkipiispojen palatseineen ja suihkukaivoineen on kaunis ja Neue Residenz 35 kellon Glockenspiel-torneineen vaikuttava. Yhdessä ne muodostavat salzburgilaisen joulun päänäyttämön.

Domplats katedraaleineen ja Kapitelplatz viimeistelevät kokonaisuuden, jota pidetään yhtenä saksankielisen alueen idyllisimmistä joulutoreista. Jokavuotinen tori on paitsi kaunis myös hyödyllinen. Se on paikallisten käsityöläisten suurin tulolähde. Huopahattuihin ja vanttuihin pukeutuneet taiteilijat myyvät itse tekemiään kynttilöitä, koruja ja keramiikkaa. Joulun rakennustarpeita löytyy seimistä kuusen koristeisiin.
 
Salzburgin jouluperinteet on tarkoin määritelty jo kauan sitten.

Jeesus-lapsi on salzburgilaisen joulutorin päähenkilö. Christkindleksi kutsutun Jeesuksen suloinen hahmo keinuu joulutorin kojujen kehdoissa pikkuenkelinä ja seimissä vastasyntyneenä joulun ihmeenä.

Salzburgissa paikalla on myös toinen, osittain lapsuutensa kaupungissa viettänyt ihmelapsi, Wolfgang Amadeus Mozart. Mozart-kuulat ja muu muistoesineistö kuuluu Salzburgin kaikkiin tapahtumiin. Mozart on Salzburgin soundi. Amadeuksen suloinen musiikki soi Salzburgissa kaikkialla, kamarikonserteista vanhankaupungin pasaatikäytäville ja paikalliselle luistelukentälle.

Jouluna Pähkinänsärkijä ja Mozartin Taikahuilu täyttävät marionettiteatterin, adventtilaulajat ilmestyvät aukioille ja jumalanpalvelukset kokoavat musiikinrakastajat joulun merkityksen pohdintaan. Joulun historiaa pääsee myös jäljittämään Joseph Moorin sanoittaman Jouluyön sävelin.

Mozartin ja Haydnin säveliä kolme kertaa päivässä soittavat Glockenspielin kellot viestivät nekin musiikinrakkaudesta. Ystävykset, työkaverit ja perheet kokoontuvat ilta toisensa jälkeen joulutoreille. Lapsia on paljon liikkeellä. Joulunodotus antaa myös aikuisille luvan taantua valtavan rinkelin lumoihin.

Mozartin ja Haydnin säveliä kolme kertaa päivässä soittavat Glockenspielin kellot viestivät nekin musiikinrakkaudesta.

Pakkasta lepytellään appelsiinipunssilla, paahdetuilla manteleilla paistetuilla omenilla. Appelsiinin, kardemumman ja vaniljan tuoksuja ostetaan kotiin lisäämään joulutunnelmaa.

Kaupunkia ympäröivät lumiset vuoret antavat perspektiiviä Salzburgin kokemiseen. Mönchsbergin vuorella sijaitseva Hohensalzburgin linnoituksen viehättävä pieni joulutori on pienen retken väärti. Mönchsbergilta aukeaa upea näkymä kaupungin lukuisiin kirkontorneihin, joissa kellot julistavat joulunaikaa.

Ylhäällä illankoitteessa voi katsella kaupungin valoja ja St. Peterin luostarin hautausmaan kynttilöitä. St. Peterin luostarin varjoissa munkit leipovat leipää, joka on myös myytävänä. Luostarin joululimppu säilyy maukkaana ainakin kaksi viikkoa.

Jaana Rinne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Lotta Backlundin pikkujoulut saivat kiusallisen käänteen – odottamaton yllätys narikassa: ”Molempien kasvoilta paistoi narahtamisen kauhu”

    3. 3

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    4. 4

      Pikkujouluviikonloppu villitsi tamperelaiset – humalaisia nostelleet poliisit saivat erikoisen hälytyksen ydinkeskustaan

    5. 5

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    6. 6

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    7. 7

      Kommentti: Hallitusta ei uskallettu kaataa kesäkuussa – jopa hallitusneuvottelujen aikataulu oli valmis

    8. 8

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    9. 9

      Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

    10. 10

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    2. 2

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    3. 3

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    4. 4

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    5. 5

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    6. 6

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    7. 7

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    8. 8

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    9. 9

      Suora lähetys juuri nyt: Länsimetro starttasi Espoon Matinkylästä – kyydissä satoja matkustajia

    10. 10

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Lotta Backlundin pikkujoulut saivat kiusallisen käänteen – odottamaton yllätys narikassa: ”Molempien kasvoilta paistoi narahtamisen kauhu”

    3. 3

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    4. 4

      Pikkujouluviikonloppu villitsi tamperelaiset – humalaisia nostelleet poliisit saivat erikoisen hälytyksen ydinkeskustaan

    5. 5

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    6. Näytä lisää