Kauno, Kasperi

Matkat

10 julkkista paljastaa talvilomasuosikkinsa: Ristomatti Ratia Verbierissä ja Anni Sinnemäki Pallaksella

Julkaistu:

Minne unelmien talviloma suuntautuu, jos tavoitteena on talviurheilu. Kysyimme julkkiksilta heidän talvilomavinkkinsä.

1.Ruka, Kuusamo

Olemme käyneet perheen kanssa viime vuosina Rukalla. Se on mukavan matkan päässä. Vuokraamme kivan mökin. Päädyimme Rukalle sattuman kautta. Ystävällä oli siellä mökki ja ihastuimme. Olemme ystävystyneet paikallisten kanssa. Sitä kiintyy paikkoihin. Rukalla on ihana luonto ja laskettelurinteet.
Näyttelijä Miia Nuutila

2.Levi, Kittilä

Levi on suosikkini. Olen kimppakämpässä osakkaana. Levillä on valtavan hyvät palvelut: ravintoloita, kauppoja, yöelämää. Voi käydä jopa kirkossa. Levillä on myös suuri rinneverkosto, yli 30 rinnettä. Ei tarvitse laskea samoja rinteitä koko ajan. Siellä on myös erittäin hyvät murtsikkaladut.
Kansanedustaja Mikko Alatalo

3.Pallas, Muonio

Minulla ei ole pysyviä talvilomatraditioita. Olen ollut joitakin kertoja Pallaksella Ylläksen kansallispuistossa. Siellä on hyvä hiihtää. Paikka on ihan mielettömän kaunis. Pallastunturin huiput eli kerot ovat poikkeuksellisen hienoja.
Kansanedustaja Anni Sinnemäki

4.Tahko, Nilsiä

Käymme Tahkolla, koska miehelläni on siellä mökkejä ja muksut laskettelevat. Minä en laske. Mökkeilen. Voisin toki vesijuosta tai hohtokeilata, mutta minulle riittää tietoisuus niistä. Yritän levätä vaan. Käymme katsomassa hyviä esiintyjiä. Meillä on Tahkolla paljon tuttuja ja paljon kekkereitä.
Juontaja, tv-kasvo Riitta Väisänen

5.Ylläs, Kolari

Minua kiehtoo Ylläksen mahtava tunturimaisema, joka aukeaa, kun ajaa Kolarista Äkäslompoloon. Mietin, millaista siellä on ollut 50-luvulla, kun
Helismaa ja
Rautavaara ovat käyneet siellä keikoilla. Ylläs on hienosti rakennettu, talot ja mökit eivät näy tielle. Ne on kätketty maisemaan.
Tangokuningas Kyösti Mäki-Mattila

6.Pyhätunturi, Kemijärvi

Ramppaan Pyhätunturilla. Olen jotenkin leimautunut siihen. Se on riittävän kaukana kaikesta. Siellä on hyvät rinteet ja hyvä tunnelma. Se riittää minulle.
Yrittäjä Mato Valtonen

7.Verbier, Sveitsi

Olen käynyt useana vuonna Verbierissä, koska hyvällä ystävällä on siellä talo. Siellä on ylellistä. Alppi-näkymät ovat henkeäsalpaavat. Laskettelen. Rinteet ovat erittäin hyvin hoidettuja. Ihmiset eivät tuupi eivätkä töni.
Suunnittelija Ristomatti Ratia

8. Lech, Itävalta

Koluan Alpit kerran vuodessa. Alpeilla saa valoterapiaa. Viimeksi olin San Antoniossa. Yksi ihanimmista paikoista on Lech. Se on siisti ja uusi ja siellä on kansainvälinen tunnelma.
Näyttelijä Maria Kuusiluoma

9.Kainuun erämaa

Olen käynyt usein Korpikorsussa, joka on Sotkamon lähelle rakennettu erämaakohde. Siellä voi kulkea lumikengillä hienoja, koskemattomia lumia. Minulla on myös metsäsukset.
Näyttelijä Aake Kalliala

10. Kotihangille

Hiihtelen kotihangilla. Siihen kuuluu ulkoilu ja kotonaolo. Olen muulloin paljon poissa kotoa, joten minulla ei ole hinkua ulkomaille.
Kansanedustaja
Sirkka-Liisa Anttila

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puukotus: Näin tapahtumat Vaasassa etenivät – epäilty 15-vuotias poistui kotoa riidan jälkeen

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    4. 4

      Anni, 29, joutuu kuulemaan hävyttömiä kommentteja sekä miehiltä että naisilta – ”Tahtoisin upottaa naamani noihin munkkeihin”

    5. 5

      Tuli pääsi irti kerrostaloasunnon keittiössä – yksi ihminen ja kaksi kissaa loukkaantui

    6. 6

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    7. 7

      Urheilijakaunottaren kuva selittää dysmorfisen ruumiinkuvan häiriön – vihaa rintojaan ja lantiotaan: Yksi asia muutti ajattelun parempaan suuntaan

    8. 8

      Nämä seksiväitteet sinäkin olet varmasti kuullut – mutta ne eivät ole totta

    9. 9

      Ruostumattomaan teräkseen jää helposti tahroja – verraton siivousvinkki pitää keittiön kiiltävänä

    10. 10

      CIA-johtaja: Pohjois-Korea lähellä ”viimeistä vaihetta” – valmius ydiniskuun ehkä jo muutamassa kuukaudessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    4. 4

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    5. 5

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    6. 6

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    7. 7

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    8. 8

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    9. 9

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    10. 10

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puukotus: Näin tapahtumat Vaasassa etenivät – epäilty 15-vuotias poistui kotoa riidan jälkeen

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    4. 4

      Anni, 29, joutuu kuulemaan hävyttömiä kommentteja sekä miehiltä että naisilta – ”Tahtoisin upottaa naamani noihin munkkeihin”

    5. 5

      Tuli pääsi irti kerrostaloasunnon keittiössä – yksi ihminen ja kaksi kissaa loukkaantui

    6. Näytä lisää