Kauno, Kasperi

Matkat

Lahtikin saa Omenahotellin

Julkaistu:

Omenahotelli-ketju tulee nyt myös Lahden keskustaan.

Aleksanterinkadun ja Rauhankadun kulmassa avataan 1. maaliskuuta  ketjun kymmenes hotelli Suomessa.

Kaupungin uusimmassa hotellissa on 87 huonetta. Uuden Omenahotellin konseptin mukaan remontoiduissa hotellihuoneissa yöpyy kaikkiaan  348 henkilöä.

- Lahteen on kaivattu Omenahotellien tyyppistä kohtuuhintaista majoitusta. Omena Hotellit Finland Oy:n toimitusjohtaja Tarja Kivilahti kertoo.

Omenahotellissa asiakas maksaa vain majoituksestaan ja saa käyttöönsä hotellihuoneen hotellitelevisiojärjestelmineen ja nettiyhteyksineen. Matkailijat suosivat nykyisin hotellimajoitusta, jossa on toimivat nettiyhteydet tai jossa voi vaikka syödä aamiaisen huoneessa.

Netin kautta varattavan Lahden Omenahotellin huonehintaan sisältyy ihuone, jossa on neljä vuodepaikkaa.

Hotellihuoneen vakiovarusteina ovat muun muassa  hotellitelevisiojärjestelmä ilmaisine internetyhteyksineen ja 42 tuuman LCD-taulutelevisioineen sekä kylpyhuone, jääkaappi, mikroaaltouuni, vedenkeitin ja hiustenkuivaaja.

Jo 11 Omenahotellia

Lahden avauksen jälkeen Omenahotelleja on Suomessa kymmenen:  Helsingissä (3 kpl), Jyväskylässä, Lahdessa, Seinäjoella, Tampereella (2) , Turussa ja Vaasassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suomen uusin Omenahotellin vuokrasopimus on allekirjoitettu Oulun Pakkahuoneenkadulla sijaitsevasta kiinteistöstä, jossa Omenahotelli avataan viimeistään kesällä 2012.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies kuoli työtapaturmassa sahalla Kalajoella

    2. 2

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    3. 3

      Ruotsalaismies putosi jyrkänteeltä Lofooteilla ja katosi – poliisi toivoo löytävänsä elossa

    4. 4

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    5. 5

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    6. 6

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    7. 7

      40 vuotta Lynyrd Skynyrd -yhtyeen tuhoisasta lentoturmasta – näin kaikki tapahtui

    8. 8

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    9. 9

      Länsimetro ei kulje vielä lokakuussa – parhaassakin tapauksessa aikaisintaan marraskuussa

    10. 10

      Mikä pukeutuja! Espanjan kuningatar Letizian 76 euron ketjuliikemekko ja muut ihanat tyylit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    5. 5

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    8. 8

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    9. 9

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    10. 10

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies kuoli työtapaturmassa sahalla Kalajoella

    2. 2

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    3. 3

      Ruotsalaismies putosi jyrkänteeltä Lofooteilla ja katosi – poliisi toivoo löytävänsä elossa

    4. 4

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    5. 5

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    6. Näytä lisää