Ismo

Matkat

Dinot Himokselle

Julkaistu:

Hevisaurus tömistää Himokselle lasten iloksi pahimpaan rospuuttoaikaan 20.-21.10.
Himoksen Lastenfestivaaleissa lokakuun neljäntenä viikoloppuna esiintyvät muun muassa jurahevin sanansaattaja Hevisaurus sekä Pikku Kakkosen  Mimi&Kuku.

Mimi&Kuku - musiikkiteatteriduon ajatuksena on lapsen oman ajattelun ja mielikuvituksen päästäminen valloilleen. Lapset pääsevät myös itse osallistumaan esityksen kulkuun.

Festivaalin pääesiintyjä Hevisaurus nousee Himos Areenan lavalle lauantaina. Hevisaurus soittaa lapsille suunnattua metallia, josta tosin tykkäävät vähän isommatkin.

Peikkometsä kutsuu

Lokakuisesta luonnosta - millainen se tänä vuonna sattuukin olemaan -  pääsee nauttimaan muun muassa parin tunnin mittaisessa Peikkometsän seikkailussa. Peikkometsän vaihtoehtona on Satumaailma, jonne pääsee Taikapolun rastitehtävien avulla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Koko perheen puuhaa on myös ohjattu perinneleikkituokio, piirustuspaja,  linnunpöntön nikkarointi ja vaikkapa visiitti tyttöjen ja äitien kauneuspisteeseen.

Kaikissa ohjelmissa alle 5-vuotiaiden mukana täytyy olla aikuinen saattaja. Alle 2-vuotiaat pääsevät festivaalialueelle ilmaiseksi.

www.lastenfestivaali.fi/

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    3. 3

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    4. 4

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    5. 5

      Lentokone havaitsi kohteen kadonneen sukellusveneen etsintäpaikalla

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      Päivi Nerg teki poikkeuksellisen ratkaisun: ”Silloin kun ovet on auki, niin sitä pitää tehdä ne liikkeet”

    8. 8

      Luhanskin johtajan väitetään paenneen Venäjälle: Vallankaappaus kapinallis-Ukrainassa?

    9. 9

      Kuvankaunis kaupunki on talvisin koko maailman somesuosikki – kuvat nähtyäsi ymmärrät miksi

    10. 10

      Temptation Island Suomi -ohjelma muuttuu – kolme suurta uudistusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    6. 6

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    7. 7

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    8. 8

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    9. 9

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    10. 10

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    3. 3

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    4. 4

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    5. 5

      Lentokone havaitsi kohteen kadonneen sukellusveneen etsintäpaikalla

    6. Näytä lisää