Kauno, Kasperi

Matkat

Lähde tuntemattomaan Helsinkiin - vaikka kaasukellon sisään!

Julkaistu:

Näe tataarien moskejia, kaasukello ja Mannerheimin pommisuoja ensi viikolla.
Nelipäiväiseksi laajentunut OpenHouseHelsinki vie kiinnostuneita paikkoihin, joihin muuten on pääsy kielletty. 

Toki Kruununhaan sisäpihoille pääsee, mutta esimerkiksi yliopiston anatominen teatteri ja Fordin vanha autotehdas ovat harvinaisempaa herkkua.

Myös Santahaminan saari avautuu luontoineen ja historioineen.

Avattavat kohteet valitaan osittain yleisön ehdotusten perusteella.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Keräämme ehdotuksia ja ideoita yleisöltä, lisäksi mietimme itse mitkä kohteet tänä vuonna olisivat ajankohtaisia. On tärkeää, että asukkaat pääsevät tutustumaan myös alueensa uusiin rakennuksiin, tapahtuman tuottaja  Johanna Bruun kertoo.

Uutta OpenHousessa edustavat muun muassa Tapiola-ryhmän  pääkonttori, Saunalahden lastentalo Espoossa sekä Seurasaaren konservointiverstas.

Kierrokset ovat ilmaisia ja suurimmalle osalle kierroksista voi vain tulla paikan päälle. Joillekin kierroksille on turvallisuussyistä rajoitettu osallistujamääriä.

Katso ohjelma 15.-18.9. www.openhousehelsinki.fi/2011/fin/pe.html#8

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Mies kuoli työtapaturmassa sahalla Kalajoella

    3. 3

      Ruotsalaismies putosi jyrkänteeltä Lofooteilla ja katosi – poliisi toivoo löytävänsä elossa

    4. 4

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    5. 5

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    6. 6

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    7. 7

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    8. 8

      40 vuotta Lynyrd Skynyrd -yhtyeen tuhoisasta lentoturmasta – näin kaikki tapahtui

    9. 9

      Länsimetro ei kulje vielä lokakuussa – parhaassakin tapauksessa aikaisintaan marraskuussa

    10. 10

      Mikä pukeutuja! Espanjan kuningatar Letizian 76 euron ketjuliikemekko ja muut ihanat tyylit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    5. 5

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    8. 8

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    9. 9

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    10. 10

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Mies kuoli työtapaturmassa sahalla Kalajoella

    3. 3

      Ruotsalaismies putosi jyrkänteeltä Lofooteilla ja katosi – poliisi toivoo löytävänsä elossa

    4. 4

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    5. 5

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    6. Näytä lisää