Saana, Saini

Matkat

Lentopelkoinen Tony kertoo: "Näen painajaisunia ja herään yöllä huutaen"

Julkaistu: , Päivitetty:

LIV
Lentopelkoinen Tony Arnold Tuominen kertoo, miltä tuntuu, kun lentäminen pelottaa.
Lentokone kiihdyttää, mutta nousu ei onnistu. Kone syöksyy vauhdilla maahan ja räjähtää. Matkustajat palavat kuoliaaksi. Tällaisia onnettomuuksia sattuu oikeasti harvoin, mutta ne ovat lentopelkoisen mielessä aina, kun lentomatka lähestyy.

– Pelko alkaa vaivata vähintään kolme päivää ennen matkaa. En saa nukuttua kunnolla, näen painajaisunia ja herään yöllä huutaen, Tony Arnold Tuominen sanoo.

Hän kärsii lentopelosta, kuten noin kolmekymmentä prosenttia ihmisistä.

– Pelkään kuolevani. Minua ei rauhoita tieto siitä, että lentäminen on tilastollisesti turvallista. Mitä tahansa voi mennä vikaan.

Pelko pahenee matkalla lentokentälle.

– Korvissa kaikuu. Tuntuu vähän samalta kuin olisi migreeni.

Tuominen välttelee lentokoneita viimeiseen asti. Välillä perheen kanssa on kuitenkin pakko lähteä etelänlomalle.

– Kerran perämies seisoi portilla vastassa. Hän vakuutti, että lento menee hyvin, ja menin koneeseen. Se oli kamalaa.

Pelottaako lentäminen sinuakin? Katso täältä vinkit, miten pääset pelostasi eroon!

Pelkäätkö sinä lentämistä? Oletko päässyt lentopelostasi eroon? Kuinka se sujui? Keskustele!

Sami Takala

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Muistatko tumman ja pippurisen Grease-kaunottaren? Esitti 34-vuotiaana teiniä – tv-katsojat sekosivat olemuksesta

    4. 4

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    5. 5

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    6. 6

      Opiskelijat lukkiutuivat luokkiin puukkomiehen takia Raumalla – Rehtori kertoo, kuinka tapahtumat etenivät

    7. 7

      Venetehdas ilmiliekeissä Savonlinnassa

    8. 8

      Viidettä lastaan odottava Mari, 27, tuli raskaaksi ehkäisystä huolimatta – ”Se oli mun mielestä ihan itsestäänselvyys, että ei todellakaan pidetä lasta”

    9. 9

      Herttuatar Catherinen laskettu aika paljastui – kevätvauva!

    10. 10

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    5. 5

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    6. 6

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    7. 7

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    8. 8

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    9. 9

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    10. 10

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    8. 8

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    9. 9

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    10. 10

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Muistatko tumman ja pippurisen Grease-kaunottaren? Esitti 34-vuotiaana teiniä – tv-katsojat sekosivat olemuksesta

    4. 4

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    5. 5

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    6. Näytä lisää