Sebastian

Matkat

Matkalle Elviksen elämään

Julkaistu:

Rockin kuningas Elvis Presley täyttäisi tänään 8.1. 75 vuotta, jos olisi saanut elää.

Tähti kuoli 42-vuotiaana vuonna 1977. Kuitenkin maailmasta löytyy paikkoja, joissa hänen muistonsa elää voimakkaana.

In the Ghetto

Elvis Aaron Presley syntyi 8.1.1935 Tupelon kaupungissa Mississippissä.

Elvis löysi suuren intohimonsa musiikin jo pienenä. Hänen ensimmäiset esiintymisensä tapahtuivat koulussa ja kirkossa, ja hän lauloi First Assembly of God Church -kirkon gospelkuorossa.

Cant Help Falling in Love

Elvis nousi maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen 1950-luvulla julkaistessaan kaksi hittiä Hound Dog ja Heartbreak Hotel.

Mutta kuuluisuuksienkin pitää suorittaa asepalvelus, joten Elvis matkasi vuonna 1958 Saksaan, Münchenin lähellä sijaitsevaan Friedbergin tukikohtaan.

Elvis asui isänsä ja isoäitinsä kanssa Bad Nauheimissa joka sijaitsee lähellä Friedbergiä. Täällä Elvis tapasi myös tulevan vaimonsa Priscillan.

Viva Las Vegas!

Elvis keskittyi näyttelijän rooliin 1960-luvulla esiintymällä lukuisissa elokuvissa.

Vuosikymmenen lopulla, vuodesta 1969 lähtien hän kuitenkin teki isoja konserttikiertueita Yhdysvalloissa.

Tähtihetkiin kuuluivat hänen massahysteriaa aiheuttavat esiintymisensä Las Vegasissa. Näiltä ajoilta ovat peräisin myös hänen kuuluisat kimaltelevat lava-asunsa.

Back in Memphis

Elvis perheineen asui kuolemaansa asti Gracelandissa, entisellä maatilalla Memphisissä.

Hän kuoli 16.8.1977. Graceland on ollut faneille avoinna vuodesta 1982 lähtien, ja siellä voi vierailla muun muassa Elviksen haudalla.

Paikka on luonnollisesti Elvis-fanien suosituin pyhiinvaelluskohde maailmassa.

Lähde: Hotels.com

Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

  3. 3

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  4. 4

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  5. 5

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  6. 6

    Yhdysvaltojen hallinto on virallisesti suljettu – rahat loppuivat keskiyöllä

  7. 7

    Virpi Miettinen esittää uutuuskirjassa rajuja väitteitä ex-miehistään – ”Makasin sohvalla peiton alla ja pelkäsin”

  8. 8

    Riita siirtolaisista johti umpikujaan – tästä on kyse Yhdysvaltojen hallinnon sulkemisessa

  9. 9

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  10. 10

    Tunnista salakavalat merkit – oireeton sydänkohtaus vaanii suomalaisia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  3. 3

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  4. 4

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  5. 5

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  6. 6

    Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

  7. 7

    Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

  8. 8

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  9. 9

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  10. 10

    Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  5. 5

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  6. 6

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  7. 7

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  8. 8

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  9. 9

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

  3. 3

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  4. 4

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  5. 5

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  6. Näytä lisää