Satu, Luukas

Matkat

"Vedetään hiuksista ja purraan huulista" - Näin eri maissa lemmitään

Julkaistu:

Eri kansoilla tervehtimistavat ovat vaihtelevia, mutta tiesitkö, että on myös hyvin erilaisia tapoja suudella.

Heinäkuun 6. on kansainvälinen suutelupäivä.

Nuuhkia, nyppiä, nuolla… Tapoja suudella on miltei yhtä monia kuin on eri kansojakin. Yksi asia kuitenkin yhdistää kaikkia tapoja, ne ovat kaikki hellyyden ja kiintymyksen osoituksia. Keskiverto ihminen viettää elämästään melkein kolme kuukautta suudellen. Suutelu lujittaa sosiaalisia suhteita, harjoittaa kolmeakymmentä kasvon lihasta, vahvistaa immuunijärjestelmää ja vapauttaa mielihyvähormoneja. Alla on muutamia esimerkkejä suutelutavoista eri puolita maailmaa:

Tuoksujen Thaimaa

Eurooppalaistyyliset intohimoiset suudelmat ovat Thaimaassa harvinaisia. Thait osoittavat hellyyttä nuuhkimalla kumppaniaan. Nuuhkaisusuudelmaa kutsutaan Thaimaassa nimellä ”Hom Gäm” ja se tehdään nuuhkimalla toista intensiivisesti poski poskea vasten.

Tämä on tapa osoittaa tunteita ja ehdotonta rakkautta niin vanhempien ja lasten kuin rakastavaistenkin välillä. Nuuhkimistavan otaksutaan saaneen alkunsa thaimaalaisten herkän hajuaistin myötä. Thaimaalaisten ravinto on kokonaan maidotonta ja se sisältää paljon erilaisia mausteita ja yrttejä, kuten korianteria, chiliä ja sitruunaruohoa. Tämä on syynä siihen, että thaimaalaisten kehot tuoksuvat erityisen miellyttäviltä.

Poikkeus thaimaalaisten häveliääseen suutelukulttuuriin oli Pattayalla helmikuussa 2012 järjestetty pisin yhtäjaksoinen suudelma –kilpailu. Voittajapariskunta oli kirjaimellisesti suistaan kiinni yhteen menoon yli 50 tuntia!

Puraisujen Papua

Papuauusiguinealainen tapa suudella saattaa suomalaisesta kuulostaa varsin rajulta. Paikalliset osoittavat hellyyttä ja rakkautta toisiaan kohtaan nyppimällä kulmakarvoista, vetämällä hiuksista ja puremalla huulista.

Edellä mainitut hellyydenosoitukset ovat Papua-Uudessa-Guineassa osa esileikkiä ja ne osoittavat äärimmäistä intohimoa. Papua-Uudessa-Guineassa kannattaa kuitenkin huomioida, että julkinen suutelu on jyrkästi kiellettyä.

Uusiseelantilaisilla on otsaa

Uudessa-Seelannissa alkuperäisväestöllä, Maoreilla, on omanlaisensa sympaattisen hellä tapa tervehtiä. Tervehtiminen sujuu siten, että halataan lämpimästi, painetaan otsat yhteen ja hierotaan samalla neniä vastakkain.

Tämä perinteinen ”Hongi”-tervehtimistapa on säilynyt Maorien keskuudessa vuosisatoja. Nämä kehonviestit toimivat merkkinä siitä, miten hyvin kaksi ihmistä tulee keskenään toimeen. Rituaali päättyy rytmikkääseen tanssiin musiikin tahdissa.

Lähde: Hotels.com

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    2. 2

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    3. 3

      Sankarikoira Yaya puolusti perhettään käärmeen puremilta Mäntsälässä – menehtyi itse myrkkyyn

    4. 4

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    5. 5

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    6. 6

      Tätä taloa Laihialla remontoitiin 15 vuotta – Kees ja Anne tekivät mummon hylätystä talosta unelmiensa kodin

    7. 7

      MTV: Ensitreffit alttarilla -sarjan riitaisa pariskunta haki heti avioeroa – hakemus jo vetämässä

    8. 8

      Lento 12 tuntia myöhässä – näin Heidi sai 1600 euron korvaukset

    9. 9

      Kotibileet riistäytyivät käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kutsumatonta vierasta tunkeutui kotiin: Rikkoi paikkoja, kävi kimppuun ja varasti

    10. 10

      Video: Lentäjältä hurja temppu Air Berlinin viimeisellä Yhdysvaltain-lennolla – ”Manööveri voi olla epätavallinen...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    3. 3

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    4. 4

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    5. 5

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    6. 6

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    7. 7

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    8. 8

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    9. 9

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    10. 10

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    2. 2

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    3. 3

      Sankarikoira Yaya puolusti perhettään käärmeen puremilta Mäntsälässä – menehtyi itse myrkkyyn

    4. 4

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    5. 5

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    6. Näytä lisää