Liisa, Elisa

Matkat

Viileä juhannus nosti äkkilähtöjen myynnin ennätyslukemiin

Julkaistu:

Sateinen ja viileä juhannus sai aikaan lomanvarauspaniikin. Kolmen suurimman matkajärjestäjän valikoima hupenee nopeasti.
Aurinkomatkojen, Finnmatkojen ja Tjäreborgin kesäkuun äkkilähdöt on lähes loppuunmyyty.

–Juhannusviikonlopusta lähtien myynnissä on havaittavissa erittäin selvä piikki. Lähiaikojen lähtöjen päivämyynneissä ollaan ennätysluvuissa, Aurinkomatkojen viestintäpäällikkö Leila Repo kertoo.

Kesän äkkilähtöjen lisäksi myös ensi joulun matkoja varataan Aurinkomatkojen mukaan kiihtyvällä tahdilla. Osa esimerkiksi Thaimaan joululähdöistä on jo loppuunmyyty.

Rantalomien lisäksi myös kaupunkimatkoja varataan nyt innokkaasti. Tjäreborgin tiedotuspäällikkö Arja Pucilowski kertoo, että reittilennoilla tehtävät matkat alkoivat viime viikonloppuna niin ikään käydä kaupaksi vauhdilla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suomalaisten kesäsuosikit löytyvät Välimereltä

Juuri nyt suomalaiset matkustavat eniten Rodokselle, Kreetalle ja Turkkiin. Finnmatkojen viestintäpäällikkö Anu-Eveliina Mattilan mukaan Välimeren rantalomat ovat lähellä ja edullisia kotimaan matkailuunkin verrattuna.

Viime hetken varaajat joutuvat tyytymään senhetkiseen valikoimaan ja hintatasoon – joka on nyt nousussa. Hintoihin tehdään muutoksia päivittäin varaustilanteen mukaan. Polkuhintaiselle matkalle on Finnmatkojen mukaan turha enää haaveilla kesäkuun aikana.

–Polkuhintaiseksi matkaksi Välimerelle voisi määritellä matkan, jonka hinta on alle 400 euroa. Ne ajoittuvat tyypillisesti toukokuun lopun lähtöihin ja seuraavan kerran elokuun puolivälin jälkeen, Mattila kertoo.

Kesälomasesonkina huonolla säällä on erityinen vaikutus äkkilähtöjen myyntitilastoihin ja hintatasoon.

–Kesällä ihmisillä on pidemmät lomat, joten reissuun ollaan valmiita lähtemään lyhyelläkin varoitusajalla. He haluavat varmistaa ainakin yhden aurinkoisen lomaviikon, Aurinkomatkojen Repo kertoo.

Ota kantaa

Aiotko lähteä koleaa kesää pakoon etelään?

Kyllä 21% En 79%
Ääniä yhteensä 10827

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    5. 5

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    6. 6

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    7. 7

      Takakonttimies Samuli Virtanen paljastaa, miten outoon episodiin päädyttiin: ”Jos kyyristyn,...”

    8. 8

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    9. 9

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    10. 10

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    4. 4

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    5. 5

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    6. 6

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    7. 7

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    8. 8

      Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

    9. 9

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    10. 10

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Keski-Suomea vaivaa maksuvälinepetosten sarja: kymmenien pankkikorteilla nostettu rahaa Aasiassa

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    5. 5

      Toni ja Heidi Nieminen saivat lapsen – suoraan selostuskopista synnytykseen

    6. Näytä lisää