Ursula

Matkat

Hotellihinnat romahtivat Italiassa

Julkaistu:

Euroopan hotellihinnat laskevat marraskuussa 12 prosenttia. Suurin pudotus on eurokriisin  Italiassa.
Yön keskihinta laskee marraskuussa lokakuun 127 eurosta 112 euroon.

Venetsiassa laskua on  44 prosenttia, Roomassa 31 prosenttia ja Firenzessä 30 prosenttia.

Kreikan Ateenassa pudotusta on 19 prosenttia, eli Euroopan syvimmässä valuuttakriisissä olevan maan pääkaupungissa yö maksaa keskimäärin 82 euroa.

Yleisestä hintatason laskusta huolimatta ovat majoitushinnat Euroopassa yhä 11 prosenttia korkeammat kuin vuoden 2010 marraskuussa (101 euroa).
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Marraskuun trendi koskee lähes koko Eurooppaa; lokakuuhun verrattuna hotellihuoneen keskihinta laskee kaikkiaan 39 kaupungissa hotelliseurannan 50 kohteesta. Poikkeuksia on Britanniassa ja ja Pohjois-Euroopassa.

Berliiniin!

Suomalaiselle viikonloppureissaajalle mielenkiintoisia kohteita on Keski-Euroopassa. Budapestissa laskua on 22 prosenttia 61 euroon, Krakovassa 23 prosenttia 59 euroon, Prahassa 27 prosenttia 79 euroon sekä Berliinissä 11 prosenttia 87 euroon.

Vaikka Berliini on Euroopan merkittävimpiä pääkaupunkeja, se on aina ollut paljon halvempi kuin esimerkiksi Lontoo tai Moskova.

Tallinnassa hinnat sen sijaan nousevat 8 prosenttia 82 euroon. Helsingissä nousua on kolme prosenttia ja keskimäärin yö maksaa 130 euroa.

Lähde: trivago Hotel Price Index

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    3. 3

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    4. 4

      Nuori pyöräilijä kuoli törmättyään ambulanssiin

    5. 5

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    6. 6

      Saunatonttu syttyi palamaan Tampereella – oli asunut kiukaalla jo pitkään

    7. 7

      Nokian Edenin uima-altaaseen tuli vuoto, asiakkaat evakuoitiin ilman vaatteita taivasalle

    8. 8

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    9. 9

      Naiset antavat 7 vinkkiä, miten pitkän seksittömän kauden voi katkaista

    10. 10

      Sharon Stone, 59, uusi vahingossa ikonisen Basic Instinct -elokuvan kohuposeerauksensa – mitkä sääret!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    4. 4

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    7. 7

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    8. 8

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    7. 7

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    8. 8

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    3. 3

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    4. 4

      Nuori pyöräilijä kuoli törmättyään ambulanssiin

    5. 5

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    6. Näytä lisää