Ursula

Matkat

Suomalaiset kotiin Bulgarian valtion koneella?

Julkaistu:

Bulgarian hallitus tarjoaa apuaan suomalaisten kotiin saattamiseksi maasta.

Turistit jäivät jumiin Bulgariaan toissa päivänä, kun heidän paluulentonsa peruttiin. Syynä oli tiettävästi se, että Alma Tour on velkaa lentoja hoitavalle Bulgaria Air -yhtiölle.

The Sofia Echo –lehden mukaan Bulgarian hallitus on tarjoutunut lainaamaan valtion lentokonetta jumiin jääneiden matkustajien kotiin saamiseksi.

Venäläisten matkatoimistojen avulla Bulgariasta on saatu lennätettyä pois venäläisiä turisteja.

Suomessa Kuluttajavirasto on neuvotellut tilanteesta Alma Tourin kanssa koko aamupäivän. Yritykselle on annettu iltapäiväneljään asti aikaa toimittaa Kuluttajavirastoon selvitys tai aloittaa Bulgariaan jumiin jääneiden turistien paluukuljetukset. Muutoin Kuluttajavirasto alkaa järjestää kuljetusta.

Viraston mukaan paluukuljetuksista ei kuitenkaan ole koitumassa matkustajille lisäkustannuksia. Kuluttajavirasto huomauttaa, että paluulentoja ei kannata ruveta hankkimaan itse, sillä silloin voi joutua maksamaan osan kustannuksista omasta pussista.

Kuluttajavirasto on asettanut matkanjärjestäjä Alma Tourin myyntikieltoon.

Viraston mukaan yrityksen tämänhetkiset vakuudet on annettu rahoituslaitoksesta, joka ei takaa vakuuksia riittävän luotettavasti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

    2. 2

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    3. 3

      Sharon Stone, 59, uusi vahingossa ikonisen Basic Instinct -elokuvan kohuposeerauksensa – mitkä sääret!

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Tähdenlentojen yö on käsillä – näin vangitset meteorin kameralla

    6. 6

      Uusnatsien mielenosoituksen osallistuja liikkui sotilaan asussa – Pääesikunta: Jos aito sotilaspuku, käyttö on kielletty

    7. 7

      Naiset antavat 7 vinkkiä, miten pitkän seksittömän kauden voi katkaista

    8. 8

      Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

    9. 9

      Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

    10. 10

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    5. 5

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Toni Edelmann on kuollut

    9. 9

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    10. 10

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    7. 7

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    8. 8

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    9. 9

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    10. 10

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

    2. 2

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    3. 3

      Sharon Stone, 59, uusi vahingossa ikonisen Basic Instinct -elokuvan kohuposeerauksensa – mitkä sääret!

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Tähdenlentojen yö on käsillä – näin vangitset meteorin kameralla

    6. Näytä lisää