Saana, Saini

Matkat

Avaa ovi Sri Lankaan

Julkaistu:

Srilankalaisten ystävällisyydellä ei ole rajaa. Maa avautui viime syksynä taas turismille sisällissodan ja tsunamin jälkeen.
Eikö kaupungista saa olutta!

Minulla on ollut tapana ostaa miehelleni ja aikuiselle pojalleni tölkki paikallista tuliaisiksi.

Sri Lankan Nuwara Eliyassa, maan brittiläisimmässä kaupungissa teeviljelmien keskellä, näyttää olevan mahdotonta ostaa tölkkiä. Valintamyymälöissä ei ole, ei kioskeissa.

Seurueen miespuolinen jäsen valittaa samaa. Sitten kello kilkattaa. Kysymme mopotaksilta!
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Iloinen valaistus nousee kuskin kasvoille. Takapenkillä meidän naamamme muuttuvat harmaan kautta vihreiksi.

Kuljettaja ajaa kahdella renkaalla kuuttakymppiä kapoisia kujia. Mutta perille päästään - syrjäkadun valintamyymälässä on lihatiskin kaltainen piste alkoholijuomille.

Paikalliset tulevat kanistereidensa kanssa. Myyjä valuttaa astiaan pontikan hajuista ainetta. Hyi! Tuota ei ainakaan, mutta kolme Lion Beeria kiitos!

Baarin miehet

Saamme matkakaverini kanssa päähänpiston: eikös näissä brittien vanhoissa siirtomaissa ole vankka gin&tonic -kulttuuri? Onnistuneen ostosmatkan päätteeksi maistuisi yksi.

Lähdemme mustaan iltaan, mitä tietenkään ei pitäisi tehdä. Löydämme oven, jota ei tietenkään pitäisi avata, mutta kun sen yläpuolella lukee "Bar".

Olen pomminvarmasti ainoa länsimaalainen nainen, joka on astunut sisään. Miehet katsovat kuin aavetta, mutta tervehtivät vuolaasti. Tilaamme tiskiltä gt:t.

Laseihin kaadetaan samaa myrkkyä, jota nuuhkimme kaupassa.
"Salin" puolella on sakea tunnelma ja äärimmäisen pelkistetty sisustus.

Pojat ovat ottaneet toisenkin. Saamme seuraa sekunnissa.

- Mistä te olette? Mitä kieltä puhutte? Milloin tulitte? Tavataanko huomenna? Käydään serkkuni luona! Tervetuloa kotiini! Otetaanko valokuvia?

Niin vain pontikka tonicilla hulahtaa alas, mutta emme käy taloksi. Matka jatkuu anivarhain.

- Tulkaa uudelleen. Olemme niin odottaneet turisteja takaisin!

Olen iloinen, että rohkenimme avata sen oven.

Viisi ihanuutta

1. Pitkät palmuhiekkarannat mm. Negombossa ja Hikkaduwassa Intian valtameren äärellä.

2. Sigiriyan kalliolinnoitus, Leijonakallio, jolle voi kiivetä.

3. Pinnawelan norsuorpokoti. 60 aikuista ja pari orpovauvaa.

4. Dambullan kalliotemppeli - 150 kiveen hakattua Buddhaa.

5. Pyhän hampaan temppeli Kandyssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    4. 4

      Opiskelijat lukkiutuivat luokkiin puukkomiehen takia Raumalla – Rehtori kertoo, kuinka tapahtumat etenivät

    5. 5

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    6. 6

      Venetehdas ilmiliekeissä Savonlinnassa

    7. 7

      Herttuatar Catherinen laskettu aika paljastui – kevätvauva!

    8. 8

      Viidettä lastaan odottava Mari, 27, tuli raskaaksi ehkäisystä huolimatta – ”Se oli mun mielestä ihan itsestäänselvyys, että ei todellakaan pidetä lasta”

    9. 9

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    10. 10

      Muistatko tumman ja pippurisen Grease-kaunottaren? Esitti 34-vuotiaana teiniä – tv-katsojat sekosivat olemuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    5. 5

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    6. 6

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    7. 7

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    8. 8

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    9. 9

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    10. 10

      Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    8. 8

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    9. 9

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    10. 10

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    4. 4

      Opiskelijat lukkiutuivat luokkiin puukkomiehen takia Raumalla – Rehtori kertoo, kuinka tapahtumat etenivät

    5. 5

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    6. Näytä lisää