Ursula

Matkat

Kesä-Suomen aarteet: Kiertotie on kilometrejä mittariin, mutta kokemuksia plakkariin

Julkaistu:

Tampereen ja Jyväskylän väliin mahtuu monta mielenkiintoista kokemusta, jos suostuu uhraamaan matkaan hieman enemmän aikaa. Paras tapa onkin nähdä matka osana kesälomaa eikä vain siirtymisenä paikasta toiseen.
Purnu

Suomen vanhin kuvataiteen kesänäyttely on vierailun arvoinen jo pelkästään sijaintista vuoksi: järven rannalla rantakoivikon katveessa on miellyttävää levähtää pieni hetki. Näyttelyrakennukset ovat myös osa maisemaa ja taideteoksia oli ripoteltu pitkin pihamaata.

Tänä kesänä Purnussa on maalauksia, veistoksia, valokuvia ja installaatioita sisältävä näyttely Sijamuotoja.

Mustasaari 63, Orivesi
Joka päivä klo 11-18
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
Aik. 10 €/ aleryhm. 8 €/ alle 16 v ilmaiseksi
http://purnu.kaurakangas.fi/

Jalokivigalleria

Jalokivigallerioita on ympäri maata, mutta Längelmäellä se on paljon muutakin kuin kivikauppa.

Jalokivigallerian ullakolle on jätetty vanha koululuokka, johon on koottu Längelmäellä aikoinaan koulunsa käyneiden kuvia. Jokainen itsensä tai tuttavansa kuvasta tunnistava voi käydä merkitsemässä nimensä kuva-albumiin. Luokasta löytyy muun rekvisiitan lisäksi myös vanha opettajan päiväkirja, jossa on siistillä käsialalla merkitty kouluvuoden kulku ja poissaolot. Näitä on mielenkiintoista selata, vaikka ei tuntisikaan ketään paikkakunnalta.

Käsitöistä kiinnostuneet voivat tutustua pellavan valmistuksessa käytettyihin työkaluihin, sillä Längelmäki on vanha pellavapitäjä. Jos tämä ei kiinnosta, tarjolla on myös korsumuseo. Sinne on koottu aiheeseen liittyvää materiaalia. Kesätiimi oli erityisen ihastunut taidokkaisiin puhdetöihin, joita museoon oli laitettu näytille.

Jalokivigallerian vieressä on Branderin uimaranta, jossa sopii piipahtaa kuumana päivänä.

Katso kesätiimin video jalokivigalleriasta

Länkipohjantie 190, Längelmäki
Joka päivä 10-18

Gustaf Serlachius –museon Lapsuuden tarinat

Kesätiimin suosikkinäyttely, jossa lattiaan on rakennettu valtava pelilauta!  Pelilaudan varrelle on  koottu interaktiivisia pisteitä, joissa pääsee tutustumaan eri vuosikymmenten lapsuuteen. Tarjolla on muun muassa eri vuosikymmenten asukokonaisuuksien kokoamista, koulumuistoja, toisille lapsille kerrottuja salaisuuksia, eri vuosikymmenten vanhempia sekä pussauskoppi. Lopuksi pääsee istumaan isän polvelle. Tässä näyttelyssä viihtyy jokainen, joka on joskus ollut lapsi tai on sitä edelleen.

Katso, kuinka kesätiimi nuortui leikkimään näyttelyssä

R. Erik Serlachiuksen katu 2, Mänttä
Joka päivä 10-18
Aik. 8 €/ aleryhm. 5 €/ Lapset (7-16 v) 1 €
http://www.gaserlachius.fi/index.php?k=110300

Lelumuseo lelulaatikko

Tämä on jokaisen lapsiperheen must-paikka. Mäntän vanha rautatieasema on täytetty vanhoilla leluilla ja tänä kesänä myös Arabian astioilla. Kesätiimi sai myös erikoisluvan vierailla ilman vanhempia ullakon kummituskammarissa, jossa levolla olevan noitaperhe nostaa karvat pystyyn.

Osa perheenjäsenistä voi livistää vierailun aikana viereiseen Myllyrantaan (Myllyrannantie 5), jossa on useita erikoistuotteita myyviä kauppoja.

Valtatie 9, Mänttä
Joka päivä 12-17
Aik 3 €/ lapset 2 €
http://www.helmiina.com/lelulaatikko/

Siipirataslaiva Elias Lönnrot

Keuruun Ahtolan satamasta on mahdollisuus lähteä kahdeksi tunniksi vesille perinteisellä siipirataslaivalla. Alus lähtee ke-su klo 12 ja 15, pe klo 19.

Päiväristeily aik. 21 € / 10,5 €

Ahtolan satama, Keuruu
http://www.eliaksenristeilyt.fi/

Keuruun rautatieaseman Keräilyn kätköstä –näyttely

Suomen kauneimmaksi nimetyn Keuruun rautatieaseman entisaikojen nuket, nautintoainepakkaukset ja kodin emaliastia olisivat jaksaneet kiinnostaa tuntikausia, varsinkin kun paikan omistava keräilijäpariskunta Tuula ja Veli Koski jakoivat esineiden tarinoita kesätiimin kanssa. Uskomattoman mielenkiintoisten tarinoiden lisäksi ahaa-elämyksiä herättivät lapsuuden limonadipullot ja isoäidin keittiöstä tutut kahvipannut.

Jyväskyläntie 50, Keuruu
26.6.–31.7. joka päivä 12–18, 2.–14.8. ti–su 12–18,
Aik 3 €/ lapset 1 €

Petäjäveden radio- ja puhelinmuseo

Jokaisen elektronisista vempaimista innostuneen suosikkipaikka. Petäjäveden entisessä vanhainkodissa voisi viettää tuntikausia, sillä luetteloituja esineitä on peräti 2 000 kappaletta! Vanhin esillä oleva radio museossa on vuodelta 1924, vanhin elektroniputki vuodelta 1918 ja vanhin puhelin 1880-luvulta.

Heinämäentie 58, Petäjävesi
su-pe 12–18, la 12–16
Aik. 4 €/ Lapset ilmaiseksi aikuisten kanssa.
http://www.radiomuseo.fi/home.html

Radio- ja puhelinmuseosta voi ostaa myös yhteislipun (5 €) Keski-Suomen tieliikennemuseoon (Museotie 18, Petäjävesi). Museo on auki ti-su 12-18.
http://www.radiomuseo.fi/tieliikennemuseo/

Sate Herkkutuote

Suklaata, toffeeta, marmeladia...ja lisää sokeriherkkuja syntyy ihan oven takana. Sate Herkkutuotteen tehtaanmyymälä Petäjäveden keskustassa. Kesätiimi nautti erityisesti kylmäpuristetuista mehusta valmistetusta tyrnimarmeladista.

Siltatie 1, Petäjävesi
Arkisin 10-17, la 10-14
http://www.sateherkkutuote.fi

Kesä-Suomen aarteet

Lomareissu kesäisessä Suomessa on parhaimmillaan elämys, joka alkaa jo matkalla varsinaiseen kohteeseen.

Kesä-Suomen aarteet -sarja esittelee vaihtoehtoisia reittejä valtateille sekä edullista tekemistä eri kaupungissa. Tarkoituksena on tuoda näytille maaseutumatkailun upeimmat helmet, kauneimmat maisemareitit sekä timanttisimmat kaupunkikohteet.

Huom! Aukioloajat ja hinnat ovat saattaneet muuttua julkaisun jälkeen.

Sarjaa jatkuu aina 1.8.2011 asti.

Katso kaikki ilmestyneet osat tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

    2. 2

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    3. 3

      Sharon Stone, 59, uusi vahingossa ikonisen Basic Instinct -elokuvan kohuposeerauksensa – mitkä sääret!

    4. 4

      Tähdenlentojen yö on käsillä – näin vangitset meteorin kameralla

    5. 5

      Uusnatsien mielenosoituksen osallistuja liikkui sotilaan asussa – Pääesikunta: Jos aito sotilaspuku, käyttö on kielletty

    6. 6

      Naiset antavat 7 vinkkiä, miten pitkän seksittömän kauden voi katkaista

    7. 7

      Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

    8. 8

      Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

    9. 9

      Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

    10. 10

      Raivo repesi Hämeenlinnan SM-liigaottelussa – jäälle heitettiin kenkä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    4. 4

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    5. 5

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Toni Edelmann on kuollut

    9. 9

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    10. 10

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    7. 7

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    8. 8

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    9. 9

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    10. 10

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

    2. 2

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    3. 3

      Sharon Stone, 59, uusi vahingossa ikonisen Basic Instinct -elokuvan kohuposeerauksensa – mitkä sääret!

    4. 4

      Tähdenlentojen yö on käsillä – näin vangitset meteorin kameralla

    5. 5

      Uusnatsien mielenosoituksen osallistuja liikkui sotilaan asussa – Pääesikunta: Jos aito sotilaspuku, käyttö on kielletty

    6. Näytä lisää