Pietarinkadun Oilers: ”Meille sopii erinomaisesti, että valtio maksaa Matti Nykäsen hautajaiskulut”

Julkaistu:

Matti Nykäsen hautajaiset
Oilersin mukaan heidän ainoa tavoitteensa on ollut, että Nykänen saa ansaitsemansa hautajaiset.
Hyväntekeväisyysjärjestö Pietarinkadun Oilers kertoo olevansa tyytyväinen siitä, että valtio maksaa mäkihyppääjä Matti Nykäsen hautajaiskulut.

Järjestö on aiemmin ilmoittanut kustantavansa Nykäsen hautajaiset.

Oilersin mukaan Nykäsen leski Pia Nykänen kuitenkin kertoi viikonloppuna, että Suomen valtio on ilmoittanut haluavansa kattaa mäkihyppysuuruuden hautajaiskulut.

Oilersin mukaan järjestely sopii heille erinomaisesti, sillä heidän ainoa tavoitteensa on ollut, että Nykänen saa ansaitsemansa hautajaiset.

Urheiluministeri Sampo Terhon (sin.) esikunnasta vahvistetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriö kustantaa Nykäsen hautajaiskuluja. Kyseessä eivät kuitenkaan ole valtiolliset hautajaiset.

Valtion osallistumisesta Nykäsen hautajaiskuluihin kertoi aiemmin Seiska.