Mäkihyppy

Matti Nykänen katosi Saksassa – valmentaja ällistyi aamulla: ”Saapui hiestä läpimärkänä”

Julkaistu:

Matti Nykänen 1963-2019
Mäkikotka herätti huolta katoamistempullaan kilpailumatkalla.
Matti Nykäselle sattui ja tapahtui jo aktiiviuran aikana. Aina joukkueenjohdolla ei ollut täyttä selvyyttä hänen olinpaikastaan edes maajoukkueen kilpailumatkoilla.

Suomen mäkihyppymaajoukkuetta 1980- ja 90-luvuilla valmentanut Hannu Lepistö muistaa tapauksen joukkueen kilpailumatkalta 80-luvun alussa kesäkiertueella Saksan Hinterzartenissa.

Suomen joukkue oli matkalla syömään lämmittelyjen jälkeen kisapäivän aamuna Lepistön muistin mukaan kesäkiertueella vuonna 1982 tai 83.
– Mattia ei näkynyt missään, joten ihmettelimme, minne hän on kadonnut. Lopulta hän saapui paikalle hiestä läpimärkänä ja kertoi käyneensä juoksemassa 15 kilometrin lenkin lämmittelyksi, Lepistö muistelee.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ratkaisu oli kilpailuaamuna niin epätavallinen, että se äimistytti valmennusjohdon. Lepistön mukaan temppu ei kuitenkaan vaikuttanut negatiivisesti Oslossa kevättalvella 1982 ensimmäisen maailmanmestaruutensa voittaneen Nykäsen kilpailusuoritukseen.

– Me ei siihen aikaan huonoja reissuja tehty, valmentaja naurahtaa.

Mäkihyppylegenda menehtyi äkillisesti noin viikko sitten 55-vuotiaana.

Voit lukea lisää Matti Nykäsen urheilu-urasta ja elämästä Ilta-Sanomien uudesta Legenda-erikoislehdestä.

TARJOUS: Urheilulehti puoleksi vuodeksi

49,00 €/6 kk * (norm. 87 €)

Tilaa »
  • Painettu Urheilulehti viikoittain kotiin kannettuna
  • Kaikki tilausjakson aikana ilmestyvät kausioppaat, mm. Veikkausliiga

* Määräaikainen 6 kk:n tilaus, joka ei jatku automaattisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt