Mäkihyppy

Antti Aalto hukkasi rentouttaan ja tipahti kärkikympistä

Julkaistu:

Hyppytekniikan parhaat väläykset Zakopanessa ilahduttivat päävalmentaja Lauri Hakolaa.
Antti Aalto taipui Zakopanen maailmancupin toisella kierroksella kymmenenneltä sijalta 18:nneksi. Se latisti hieman korkealle nousseita tunnelmia, kun Aalto oli löytänyt Puolan reissulla liki parhaan hyppyvireensä.

Aalto oli perjantain karsinnassa kahdeksas, selvitti tyylillä lauantain joukkuekilpailun ja avasi sunnuntain kamppailun kärkikymmenikössä. Kokonaisuudessa oli väläyksiä, jotka lämmittivät mäkimiesten päävalmentajaa Lauri Hakolaa.

– Olen tyytyväinen siihen, että Antti esitti parempaa trendiä pienen alavireen ja vaikeiden viikkojen jälkeen. Tekniikassa on ollut kuukauden ajan pieniä vaikeuksia, mutta nyt Antin hypyssä oli välillä ihan parastakin osaamista, Hakola kiitteli.

Hakolan mielestä Aalto ei hyötynyt eikä kärsinyt vaihtelevista oloista, jotka taivuttivat maailmancupia johtavan Ryoyu Kobayashin seitsemänneksi ja karsivat cupin kakkosmiehen Kamil Stochin toiselta hyppykierrokselta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Aalto ponnisti ensimmäisellä kierroksella 128 ja toisella 125,5 metriin.

– Toinen hyppy ei vain ollut niin puhdas ja rento kuin ensimmäinen, Hakola todisti.

Harjoitusjakso kotimaassa

Suomalaiset maajoukkuemiehet keskittyvät seuraavaksi harjoitteluun Kuopiossa. Maailmancup jatkuu viikonvaihteessa Sapporossa, mutta ilman suomalaisia.

– MM-kisoja ajatellen katsoin, ettei kannata lähteä, kun siitä tulisi niin paljon matkustusta, Hakola kertoi.

Suomalaiset liittyvät kiertueeseen helmikuun alussa Oberstdorfin HS235-lentomäessä.

Zakopanen HS140-mäessä hypätyn kilpailun voitti Itävallan Stefan Kraft ennen Norjan Robert Johanssonia ja Japanin Yukiya Satoa.

HS140:

1) Stefan Kraft Itävalta 278,3 pistettä (133+132.5 metriä)
2) Robert Johansson Norja 275,7 (131,5+133,5)
3) Yukiya Sato Japani 273,3 (133+131,5)
4) Johann Andre Forfang Norja 271,8 (126+137)
5) Halvor Egner Granerud Norja 270,5 (131,5+131)
6) Daniel Huber Itävalta 270,2 (131+131,5)
7) Ryoyu Kobayashi Japani 268,5 (124+133,5), Stephen Leyhe Saksa 268,5 (129+133), Timi Zajc Slovenia 268,5 (128,5+132)
...18) Antti Aalto Suomi 255,4 (128+125,5).

Maailmancupin pistetilanne:

1) Kobayashi 1128
2) Kamil Stoch Puola 624
3) Piotr Zyla Puola 603
4) Kraft 581
5) Dawid Kubacki Puola 554
6) Leyhe 505
...20) Aalto 189
61) Jarkko Määttä Suomi 2.

TARJOUS: Urheilulehti puoleksi vuodeksi

49,00 €/6 kk * (norm. 87 €)

Tilaa »
  • Painettu Urheilulehti viikoittain kotiin kannettuna
  • Kaikki tilausjakson aikana ilmestyvät kausioppaat, mm. Veikkausliiga

* Määräaikainen 6 kk:n tilaus, joka ei jatku automaattisesti.