Mäkihyppy

Suomen mäkimaajoukkueelle loistouutisia – tuore pääsponsori julki: ”Tämä helpottaa elämää aivan valtavasti”

Julkaistu:

Mäkihyppy
Viime vuodet melkoisessa kuopassa rämpinyt Suomen mäkimaajoukkue sai vihdoin aihetta riemuun.
Taloudellisessa kurimuksessa painineet mäkikotkat saavat taakseen kunnon selkänojan uuden pääsponsorin myötä. Tarkkoja summia ei paljasteta, mutta Suomen Hiihtoliiton toiminnanjohtajan Mika Kulmalan mukaan sopimus on ”erittäin merkittävä”.

Pääsponsorina toimii jatkossa suomalaisyritys Modeo, jonka kanssa Hiihtoliitto solmi kahden vuoden sopimuksen. Mukana on optio kahdesta lisävuodesta.

– Asia varmistui noin viikko sitten ja kyllä tämä helpottaa elämää aivan valtavasti. Saamme urheilijoille ja valmennukselle taattua kilpailukykyinen budjetti ja samalla kehitettyä muun muassa varustepuolta uudelle tasolle, Kulmala iloitsi.

Ilman ulkopuolista tukea mäkihyppääjät olisivat joutuneet käytännössä itse maksumiehiksi. Kulmala vakuuttaa, että mäkimaajoukkueen urheilijoiden ja heidän seurojensa taloudellinen taakka pienenee pääsponsorin myötä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Ne kulut voidaan pitää nyt inhimillisellä tasolla. On todella tärkeää, että urheilija pääsee harjoittelemaan hyvissä olosuhteissa ja hyvässä valmennuksessa, Kulmala kertoi.

Mäkimaajoukkue julkaisi hiljattain tiedon uudesta päävalmentajasta. Tuore käskijä Lauri Hakola sai päävalmentajauralleen lennokkaan startin, vaikka ollaan vasta kesäkuussa.

– Kivaa, että tällaisiakin päiviä tulee! Suurella ilolla otettiin tämä uutinen vastaan. Tämä antaa meille työrauhaa, eikä ole onneksi enää niin suuria kysymysmerkkejä talouden ympärillä. Saadaan nyt lyötyä suunnitelmat lukkoon ja alkaa paukuttaa kautta eteenpäin, Hakola naurahti.

Hakola haluaa ilouutisesta huolimatta pitää jalat tukevasti maassa. Maajoukkueen talousvaikeuksia Hakola kuvaa diplomaattisin sanankääntein.

– Noh, onhan siellä asioita, joita voisi resurssien avulla parantaa. Täytyy muistaa, että kaiken perustana on hyvä perusharjoittelu ja sen jälkeen tulee varusteet ja niin edelleen. Kyllähän sitä voisi paremmin keskittyä omaan työhön, kun olisi enemmän henkilöstöä ympärillä, Hakola tuumasi.

Lisäsilmiä on jo jossain määrin saatu Hakolan avuksi. Pääsponsorin julkistamisen yhteydessä Hiihtoliitto kertoi Mika Kojonkosken tulosta mäkihypyn ja yhdistetyn maajoukkueiden ”sparraajaksi” osa-aikaisella sopimuksella. Puhelimen kautta tavoitettu Kojonkoski täsmensi, ettei halua olla vain taustavaikuttajan roolissa.

– Päävalmentajan toive oli, että tulisi päivitystä tekemiseen ja minä lähden mukaan sparraamaan ja rakentamaan toimintatapoja. Tavoitteena on, että urheilijoilla on mahdollisuus harjoitella parhaiden maiden tavoin. Mun rooli on olla osittain mukana myös valmennustilanteissa, Kojonkoski selvensi.

Mäkimaajoukkue on leireillyt kuukauden päivät Kuopiossa. Juhannuksen jälkeen hyppääjät suuntaavat Planicaan valmistautumaan kauteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt