Kaisa Mäkäräinen ja Mari Laukkanen eivät olleet ainoita puuttuvia kuuluisia nimiä, kun talviurheilulajien ensi kauden maajoukkueita perjantaina nimettiin. Mäkihypyn A-maajoukkueesta jäävät pois uransa lopettanut Ville Larinto ja ennen kaikkea ensimmäiset arvokisansa jo 1993 hypännyt Janne Ahonen, 40. Kahdesti ”eläkkeeltä” mäkeen palannut Ahonen ehti vielä edustaa Suomea kaikissa arvokisoissa jälkimmäisen paluunsa jälkeen 2014–18.
Uuden päävalmentajan Lauri Hakolan mukaan Ahoselta tulleet viestit viittaavat siihen, että mies jäisi lopullisesti pois ainakin kilpahyppäämisestä.
– Janne kertoi muutama päivä sitten, että hyppäämiseen ei ole minkäänlaista motivaatiota ja koko homma on jäähyllä. Saa sitten nähdä, muuttuuko mieli vielä, mutta yhteistyö mäkihyppymaajoukkueen kanssa pukuasioissa jatkuu ja jopa tiivistyy. A-maajoukkueen jäseneksi hän ei halunnut.
Pukujen valmistamisen ja testaamisen merkeissä Ahonen voi hyvinkin vielä ilmestyä hyppyrimäkiin. Viime talven olympiajoukkueeseen hän mahtui kevyesti todennäköisesti pienemmällä lajiharjoitusmäärällä kuin kukaan aiemmin Suomen modernissa arvokisatasoisessa mäkihyppyhistoriassa.
A-maajoukkueeseen nimettiin Antti Aalto, Andreas Alamommo, Eetu Nousiainen ja Jarkko Määttä. Vyö kiristyy entisestään, totesi Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala.
– Viime kauden toimintabudjetti oli noin 560 000 euroa, ensi kauden noin 340 000 euroa. Jos siihen laskee sellaisia saamiamme uusia osaamispalveluita, jotka eivät näy kirjanpidossa, summa toki olisi yli 400 000 euroa. Tämä on nyt se realismi, ja tältä pohjalta tehdään uusi nousu alkavalla olympiadilla.
Viime kausi oli jopa nykymaajoukkueelle kaikkien aikojen urheilullinen pohjanoteeraus. Kulmalan mukaan lajin siirtäminen museovitriiniin ei silti ollut vaihtoehto.
– Hiihtoliitossa ja -piireissä se ei ollut missään nimessä minkäänlaisessa harkinnassa. Kaikenlaiset sivustahuutelijat ovat sitten asia erikseen.
Hakolan valinta päävalmentajaksi oli selvää kuukausia, mutta nimitys julkistettiin vasta perjantaina.
– Se johtui siitä, että ensin täytyi varmistaa, että Laurilla on uutena miehenä jonkinlaiset resurssit tehdä työtään eli kerättiin muun muassa uskottava budjetti, Kulmala sanoi.