Toni Nieminen kertoo nyt, miksi hän panttasi olympiamitalinsa – ”Tuntui pahalta”

Julkaistu:

Mäkihyppy
Toni Nieminen toivoo, että hänen mitalinsa päätyvät hyvään kotiin.
Mäkikotka Toni Nieminen on pettynyt menetettyään olympiamitalinsa panttilainaamolle, joka huutokauppaa niitä parhaillaan verkossa.

Taustalla painoivat rahahuolet.

Albertvillen olympialaisissa vuonna 1992 kaksi olympiakultaa ja yhden pronssin saavuttanut Nieminen kertoo olleensa taannoin taloudellisesti niin ahtaalla, ettei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin mitaliensa panttaamisen rahaa vastaan.


– Talousvaikeuteni eivät ole enää pitkään aikaan olleet mikään yllätys kenellekään, ja niinhän siinä sitten kävi, että kaikkein pahimmalla hetkellä jopa mitalitkin oli realisoitava rahaksi. Eipä minulla ollut muutakaan realisoitavaa, Nieminen kertoi Ilta-Sanomille.

– Mitalien panttaaminen tuntuu pahalta, ei sitä käy kieltäminen. Mutta jollakin ihmisen on elettävä, ja nyt omalla kohdallani kävi näin. Jos olisin siinä hetkessä tiennyt jonkin muun keinon, olisin varmasti toiminut toisin.

Avoimesti talousvaikeuksistaan puhuneen Niemisen, 41, mukaan hänellä ei ole tiedossa tahoa, joka voisi vielä lunastaa hänen mitalinsa huutokaupasta.

Toivoo järkeä mitalien käyttöön

Asiasta ensimmäisenä kertoneen ESS:n mukaan Niemisen kultamitalien hinta on 2 500 euroa kappaleelta, pronssin 2 000. Myös Niemiselle myönnetty Lahti-mitali on myytävien arvoprenikoiden joukossa. Sen pyyntihinta on 2 800 euroa.

– Olympiamitalini viedään minulta nyt konkreettisesti pois, mutta saavutuksiini kukaan ei pysty koskaan kajoamaan. Ne ovat ja pysyvät, hän korostaa.

– Eikä tämä muutenkaan mikään maailmanloppu ole. Elämä jatkuu.


Nieminen kuuli IS:ltä tuoreeltaan, että Suomen urheilumuseo on alustavasti kiinnostunut hänen mitaliensa lunastamisesta.

– Urheilumuseo olisi näissä olosuhteissa varmasti yksi parhaista mahdollisista kodeista mitaleilleni. Mutta päätyivätpä mitalini kenelle tahansa, toivottavasti uusi omistaja käyttää niitä järkevästi, hän sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt