Ismo

Mäkihyppy

Janne Ahonen kuuli hississä yllättävän tiedon – ”En ollut pysynyt laskuissa mukana”

Julkaistu:

Mäkihyppy
Ahonen putosi juhlakilpailussaan hyvällä hypyllä kakkoskierrokselta.
Janne Ahonen istui perjantai-iltana hississä matkalla Rukan mäkitorniin, kun kuuluttaja kertoi hänelle uutisia.

– Tämä oli kuulemma kaikkien aikojen 900. maailmancupin osakilpailu ja Ahosen pojallekin jo 400:s. Uutisena tuli, en ollut pysynyt laskuissa mukana, ensimmäisen maailmancupin osakilpailunsa Ruhpoldingissa 13. joulukuuta 1992 hypännyt veteraani kertoi.

Ahonen on uransa varrella kerännyt palkintopallisijoituksia maailmancupissa todella kovalla prosentilla: niitä on kertynyt Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n tilastopalvelun mukaan peräti 133 eli keskimäärin joka kolmannessa kilpailussa. Kausilla 2008–09 ja 2011–13 Ahonen oli kokonaan sivussa, ja viime kaudella hän kilpaili maailmancupissa vain kolmesti.

Rukalla Ahonen, 39, hyppäsi perjantaina 34:nneksi ja Suomen kaksimiehisen joukkueen parhaaksi. 130,5 metrin hyppy oli vähintään kelvollinen suoritus Rukan mäkikisaksi hämmentävän tasapuolisissa tuulioloissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Viime kaudella ei tullut yhtään noin hyvää hyppyä. Kaikki tekeminen tähtää Lahden MM-kisoihin, ja treenaamisessa tunnustelen erittäin tarkasti päiväkohtaista vireystilaani. Se, mitä tiedän vielä itseäni vanhemman Noriaki Kasain harjoittelusta, niin hän on tehnyt siitä varsinaisen taiteenlajin eikä taatusti treenaa ainakaan liikaa.

44-vuotias japanilaislegenda debytoi maailmancupissa jo 17. joulukuuta 1988.

Ahonen tekee harjoittelun ohessa päivätöitä ja sanoo nauttivansa urheilemisesta ”enemmän kuin koskaan”.

– Nuorena poikana tuli nautittua jostain muusta niin nautitaan nyt tästä itse tekemisestä, muutama vuosi sitten korkin lopullisesti sulkenut Ahonen naurahti.

Hänen viidesti voittamansa Saksan–Itävallan mäkiviikko alkaa runsaan kuukauden päästä.

– En osaa sanoa siitä vielä halaistua sanaa. Nyt kilpaillaan Kuusamossa ja varmaan vielä ennen MM-kisoja jossain muuallakin. Ei sinne arvokisapuomille ihan kylmiltään voi mennä.

Ahonen on tällä hetkellä 67-kiloinen, ja pomppu nousee hyvin.

– Nousen noin 66 senttiin, muutaman sentin vähemmän kuin ennätystasollani.

Miesten maailmancupin avauskilpailu (HS142):

1) Domen Prevc Slovenia 321,8 pistettä (138,5–140,5 metriä)
2) Severin Freund Saksa 318,3 (140–140)
3) Peter Prevc Slovenia 310,6 (143–140,5)
4) Manuel Fettner Itävalta 304,5 (142–133)
5) Maciej Kot Puola 303,7 (141–135)
6) Karl Geiger Saksa 303,1 (140,5–136)
7) Markus Eisenbichler Saksa 301,3 (140,5–134,5)
8) Andreas Kofler Itävalta 300,3 (140–133,5)
9) Stefan Kraft Itävalta 299,2 (137–133)
10) Vincent Descombes Sevoie Ranska 298,8 (141–135)
...
34) Janne Ahonen Suomi 135,0 (130,5)
...
47) Lauri Asikainen Suomi 106,9 (117)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

    3. 3

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    4. 4

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    5. 5

      Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

    6. 6

      Me Naiset: Sami Minkkinen avautuu uudesta suhteestaan – taisteli pitkään rakastumista vastaan: ”Pelkäsin lähipiirini reaktioita”

    7. 7

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    8. 8

      Arttu Wiskari laihtui yli 10 kiloa, juomisen lopettamisesta hurja energialataus – ”Kroppa oli sokissa”

    9. 9

      Lumimyräkkä rantautui Suomeen – ilmatieteen laitos varoittaa puuskista, ajokelistä, aallokosta, meriveden pinnasta...

    10. 10

      Miestä iskettiin veitsellä selkään Loimaan Prisman pihassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    5. 5

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    6. 6

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    7. 7

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    8. 8

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    9. 9

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    10. 10

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

    3. 3

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    4. 4

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    5. 5

      Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

    6. Näytä lisää