Ahonen, Ahonen, Ahonen – mäkihypyn SM-kisoissa nähtiin erikoinen kohtaaminen - Mäkihyppy - Ilta-Sanomat

Ahonen, Ahonen, Ahonen – mäkihypyn SM-kisoissa nähtiin erikoinen kohtaaminen

Kokenein Ahonen vei tällä kertaa pisimmän korren.

Janne ja Pasi Ahonen edustivat kaikki Lahden Hiihtoseuraa mutta eri joukkueissa. Mukana kisassa oli myös Mico Ahonen.

24.9.2016 21:58

Lahdessa hypättiin mäkihypyn kesäkauden SM-joukkuemitaleista. Peräti kolmen joukkueen ankkurina hyppäsi Ahonen.

Janne Ahosen lisäksi numerolappu oli laitettu veli-Pasin ja Jannen pojan Micon rintapieleen. Ahonen ei antanut sukulaisten – eikä muidenkaan – yllättää, vaan johdatti Lahden Hiihtoseuran ykkösjoukkueen Suomen mestaruuteen ennen toiseksi tullutta Ounasvaaran Hiihtoseuraa ja pronssia pokannutta Puijon Hiihtoseuraa.

Ahosen lisäksi voittajajoukkueessa hyppäsivät Frans Tähkävuori, Olli Muotka ja Ville Larinto.

Janne Ahonen johdatti joukkueensa mestaruuteen.

Pasi Ahonen hyppäsi Lahden Hiihtoseuran kakkos- ja Mico Ahonen kolmosjoukkueessa. Kilpailussa oli mukana 11 joukkuetta.

– En ole ennen Pasin kanssa hypännyt, mutta isän kanssa olen kyllä hypännyt samassa kisassa. Itseltä tuli ihan hyviä hyppyjä, 14-vuotias Mico kertasi.

– Kerta se on ensimmäinenkin. Ja varmaan viimeinen. Itse toimin enemmän valmentajana, ja nämä olivat aika ex tempore -kisat mulle. Onhan se siistiä, kun päästiin hyppäämään samaan aikaan, mutta eipä se niin muuten ihmeellistä ollut, Pasi pohdiskeli.

Aivan viimeiseksi kolmikon yhtäaikainen läsnäolo samassa kilpailussa ei todennäköisesti jää. Kolme Ahosta päässee mäkeen vielä toisenkin kerran. Janne, Pasi ja Mico Ahonen aikovat osallistua sunnuntaina hypättävään suurmäen henkilökohtaiseen SM-kilpailuun.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?